perjantai 21. lokakuuta 2011

.. To let you know that your time is up

Ennen kuin aloitan kertomukseni elämäni hirvikokemuksista, varoitan teitä jotka ette pidä synkkyydessä rypevistä blogimerkinnöistä. Osa näistä kertomuksista on jokseenkin karmivia, ainakin allekirjoittaneen näkökulmasta koska on ollut paikalla todistamassa näitä asioita. Kaikki kokemukset omakohtaisia.
Tähän alkuun haluan jakaa teille biisin, joka soi taustalla kokiessani ensimmäisen kunnon hirvikohtaamisen ollessani yksin auton ratin takana.


Kun ensimmäisen kerran elämässäni ylipäätään näin hirven, olin ehkä 8-9 vuotta vanha. En muista tarkkaan, mutta olin pieni. Menimme äitini kanssa pyörillä lauttarantaan, joka on siis tuossa Lamminsillan kupeessa sellainen pieni veneranta. Kesken kaiken sen pienen metsätien yli meni edeltä uroshirvi ja sen perässä naarashirvi. Ne pysähtyivät katsomaan meitä, jotka olimme tottakai pysähtyneet pyörillämme ja tuijotettiin vain tätä kaksikkoa. Ne katsoivat hetken ja jatkoivat matkaansa. Muistan tästä että oli aurinkoinen päivä.. ja että ne otukset olivat aivan älyttömän suuria.
Toinen, ehkä eniten elämääni järkyttänyt hirvikokemus ei varsinaisesti koske minua itseäni vaan kummisetääni. Hän asui naapurissamme, jakoi työkseen aamun lehteä.. Ja ajoi hirvikolarin tuossa kotinsa vieressä. Hän menehtyi kolarissa. Mitä tästä muistan? Ehkä liikaakin asioita, joita en nyt tuo julki tässä. Kunnioitan siinä suhteessa muita omaisia. Mutta muistan että oli kirkas aamu ja että olohuoneemme ikkunasta näkyi surmapaikalle.
Toinen omakohtainen hirvikokemukseni oli kun olin 15-16 vuotias ja ajoin skootterilla tuota lähimäkeä ylös. Siinä se seisoi mäessä kun katsoin oikealle ja söi ruohoa. Möllisteli vaan että mikä on tuo outo otus, joka kulkee kahdella pyörällä. Ei siinä mitään, elettiin ihan sovinnossa se muutama sekunti mikä siinä kului.

Kolmas kokemukseni sitten tapahtuikin.. Joskus keväällä/kesällä/syksyllä 2008. Olin juuri saanut ajokortin ja painelin rakkaalla mazdallamme (rip) Anttilasta Voikkaalle päin. Sellainen kiemurteleva tie, missä on metsä ihan siinä vieressä. Tämä oli todella, todella mielenkiintoinen ja samalla kammottava yö! Kuuntelin Sixx:a.m:n levyä ja sieltä sattui juuri parahiksi tulemaan tuo linkittämäni biisi.. Kuunnelkaa sen sanoja ja miettikää omalle kohdallenne hirvi. No hirvi tuli juuri kun biisin kertsi soi kaikista mahtipontisimmin. No selvisin säikähdyksellä, mutta säikähdyksestä itsestään en kai koskaan toipunut. Varsinkin kun hirven jälkeen tien yli painoi varmaan tuhat sammakkoa ylittäessäni sellaista suokohtaa. Hirven jälkeen hyvin, hyvin kammottavaa.. Varsinkin kun sammakoiden jälkeen tiellä istui vielä huuhkaja (tai muu iso pöllö) sammakko suussaan! Kiitos Sixx:A.M ja courtesy call.. Elinikäiset traumat!

No neljäs kokemukseni oli sitten viime kesänä. Muistatte varmaankin tämän, koska muistaakseni kerroin tästä minun ja Willun road tripin yhteydessä. Ajettiin siis Lappeenrannasta Turkua kohti (itseasiassa Imatralta Turkuun ja niitä hirviä oli kaksin kappalein. kts. kommentit.) ja kyltti varoitti hirvestä tiellä. Ajettiin sitten vähän hitaammin ja mietittiin missä helvetissä se nyt sitten muka on.. Ja siellä märehti yksi hirvi hirviaidan takana ja tuijotti meitä typeränä. Ei siinä mitään, siitä selvittiin naurulla.

Uusin kokemukseni sattuikin sitten tänä iltana ja herätti minut ajattelemaan että voisinpa kirjoittaa blogimerkinnän aiheesta! Jos ei muuten niin tiedättepä nyt ainakin mitä ajattelen tästä kaikesta. Tosiaan tänään kävin katsomassa siskoni kanssa elokuvan Johnny English ja leffan jälkeen heitin siskoni kotiin. Soitin sitten kaverilleni puhuakseni huomisesta, kyllä rikoin lakia ja puhuin puhelimessa samalla kuin ajoin autoa. Äkkiä tuossa Oravalan suoralla juoksi hirvi valokeilaan ja kiljuin siinä sitten kaverilleni että vittu hirvi tiellä. Jarrutin, selvisin, nauroin puhelimeen ja käskin huomenna varmistaa soittamalla ensin että olen yhä elävien kirjoissa ennen kuin hän tulee tänne. Puhelun jälkeen laitoin puhelimen sivuun ja ajoin hitaasti, kädet täristen kotiin ja kaikki varjot näyttivät hyvin hirvimäisiltä. This is just a courtesy call, this is just a matter of policy. This is just an act of kindness to let you know that your time is up...

Hyvää yötä, herrasväki! Varokaa hirviä, niitä on nyt liikkeellä!