lauantai 24. huhtikuuta 2010

Hey, that's no way to say Goodbye


Tässä mietin yhden kaverin kanssa että alhaalta on matka aina ylöspäin. Vaikka sulla tosiaan olisi se lapio apuna että voisit kaivaa sen kuopan. Se on sinänsä aika rohkaiseva ajatus niille, joiden elämät sukkaa tavalla tai toisella.

Kaikki tämä lähti tosiaan käyntiin siitä ajatuksesta ja tiedosta, että kun minä myyn lehtiä niin yhdessä myymistäni lehdistä "lehtimyyjä"-ammatti oli rankattu vihatuimmat ammatit top10:ssä kakkossijalle. Viime torstai todisti tämän väitteen todeksi; suomi vihaa lehtimyyjiä.
Noh vaikka ollaankin ovelta-ovelle-myyjien jälkeen heti seuraavina tuossa rankingissä niin se ei haittaa koska pohjalta on suunta vain ylöspäin! Ja vaikka arvon herra John Wolfscore on kerran todennut että pohjalta pääsee myös alemmas jos hankkii sen lapion. No tässä todettiin tänään että jopa sen lapion kanssa matka on jossain vaiheessa ylöspäin! Joskus se pohjan pohja tulee vastaan ja silloin kaivetaankin ylöspäin. Tie voi olla vähän kivikkoisempi mutta ylöspäin ollaan kuitenkin menossa.

Roxx Deckerin lakikirja, osa 3:
Kun luulet olevasi pohjalla, ota se lapio käteen ja kaiva kunnes alat nousta ylöspäin!

Ja en oo vissii muuten sanonu näistä lakikirjan osasista yhtään mitään sen kummemmin vielä mutta hei.. kaik ne on tosiasioit ja pitää paikkansa! Se et kokeilee yhen kerran sen jälkee ku on päättäny luovuttaa tai et päättää olla jotakin ja sitten on ni ne on oikeest hyvii ja toimivii juttuja. Niin on tämäkin. Turha alkaa itkemää, kyl se pohja tulee joskus vastaa ja sielt on oikeest matka vaa ylöspäin!

Ihan oikeest. Se on melko paljo susta ittestäs kiinni että mitä sä oot ja etenki se et kuka sä oot. Se kuka on niin se on ihan eri asia kuin se mitä luulee olevansa. Jos sä luulet olevas masentunu ni se ei tarkota että sä oot. Sama asia ku et jos luulet olevas hyvä jossain niin se ei riitä; on oltava varma. Päättäminen ennen kaikkea! :D

Eli oikeesti. Päätä kuka haluut olla ja sitten ole se. Kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen vastaan, älä luovuta vaan kokeile vielä kerran uudestaan! Iske sitä vastoinkäymistä ja saatat muuttaa asioita parempaan. Jos ne muuttuuki huononpaan niin ota se lapio käteen ja kaiva ittes ulos sieltä montusta. Sitten kokeile uudestaan, mutta älä missään tapauksessa luovuta.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Wikipedia - Roxx Decker


ROXX DECKER
Roxx Decker (s. 15. helmikuuta 1990 Suomi) on suomalainen elokuvaohjaaja, kuvaaja ja käsikirjoittaja, jonka tunnetuin työ tähän mennessä on Tunne virta lävitsesi -lyhytelokuva.

ELÄMÄKERTA
Roxx Decker syntyi pienessä kylässä, Oravalassa, 15. helmikuuta 1990. Hän oli perheen kolmesta lapsesta nuorin. Kiinnostus elokuvia kohtaan alkoi syntyä jo käydessään alakoulua Oravalassa, mutta varsinainen innostus elokuvien tekemisestä alkoi hahmottua yläkouluaikoihin. Decker on sanonut suurimmaksi vaikuttajaksi Peter Jacksonin ohjaamaa elokuvatrilogiaa Taru Sormusten Herrasta, minkä johdosta Decker alkoi kirjoittamaan omia tarinoita ja myöhemmin myös käsikirjoituksia.

Decker aloitti uransa kuvaamalla lyhytelokuvia, joista ensimmäiset olivat Petrograd ja Petrograd 2. Hän suoritti Valkealan lukiossa mediadiplomin tekemällään dokumenttielokuvalla nimeltään Nurkkis. Lukion jälkeen Decker suuntasi elokuva-alan korkeakouluihin, muttei päässyt eteenpäin. Hän päätyi opiskelemaan Heo:n elokuva ja tv-ilmaisun linjalle erikoistuen enimmäkseen kuvaamiseen.

Heo:n aikana Decker kuvasi dokumenttielokuvan nimeltä Lapset ja TV. Hän toimi myös kuvaajana SketsiTonni-nimisessä tv-sarjassa, jota ei kuitenkaan tehty kuin yksi osa koska juontajaparin tiet erkanivat amatöörimaisuuden tähden. Keväällä 2010 ilmestyi Deckerin ensimmäinen ohjaustyö, jonka hän teki yhdessä Annika Linkovuon kanssa. Lyhytelokuvan nimi on Tunne virta lävitseni.

FILMOGRAFIA
2006 Petrograd kuvaaja
2007 Petrograd 2 kuvaaja
2009 Nurkkis ohjaaja, kuvaaja, käsikirjoittaja
2009 Cliché ohjaaja, kuvaaja, käsikirjoittaja, äänisuunnittelija
2009 Lapset ja TV kuvaaja
2009 Sketsitonni kuvaaja
2010 Tunne virta lävitseni ohjaaja, tuotantopäällikkö
2010 Cliché II ohjaaja, käsikirjoittaja, tuotantopäällikkö

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tunne virta lävitseni

Tulin tässä ajatelleeksi tänään illalla että en haluaisi koskaan tehdä mitään sellaista perus suomi-elokuvaa, missä tärkeimmät käännekohdat on vaimon pettäminen, ryyppääminen, ero ja itsemurha.. tai vastaavasti sodan alku, keskikohta ja loppu. Sen sijaan että pyrkisin toteuttamaan näitä hilpeän suomalaisen ajatusmaailmaan sopivia elokuvia, haluaisin tehdä massasta poikkeavia leffoja (no joo niinhän me kaikki) joissa olisi ideana jotain todella outoa ja friikkiä.. mutta kuitenkin jossain määrin jopa ehkä toimivaa. :D Ehkä olisin taas sarjassamme ohjaajat-joita-ei-arvostettu-heidän-elinaikanaan mutta väliäkö tuolla? Joku ainakin muistaisi mun nimen sitten sadan vuoden päästä kun seuraava Peter von Bagh alkaa kirjottaa kirjaa elokuvan historiasta.

Hyvä esimerkki friikistä elokuvasta, millaisia haluan tehdä, on tämä Tunne virta lävitseni, mikä tehtiin tässä juuri kuluneiden viikkojen aikana. Kyseisessä leffassa on vähän sellaista psykologista puolta ja muutenkin idea on ihanan friikki. Noh, jokainen nyt varmaan rakastaa sitä ensimmäistä lastaan, omaa esikoistaan. Mä jotenkin pidän tätä Virtasta esikoisenani vaikka viime syksynä nyt Clichén ohjasinkin mutta ei se jotenkin ole sama asia.
Jokatapauksessa hei! Tänään oli Kultainen mutteri-palkintogaala koulussa ja arvon esikoiseni voitti sitten leikkauksesta ja parhaasta naissivuosasta.. tekisi mieli sanoa pystit mutta tosiasiassa kyseessä on muutama pieni lappunen. :D Saatiin sitten vielä kunniamaininta maskeerauksesta! Eli ihan hyvinhän me niitä sitten loppupeleissä revittiin..
Ja kuten arvoisan kollegani kanssa todettiin niin tehtiin Virtasen kohdalla "Avatarit". Avatarillahan muistaakseni oli 9 oscar-ehdokkuutta, mutta loppupeleissä Hurt Locker vei kaikki pystit ja Avatarille jäi vain muutama.. 2 tai 3? Eli hei tämähän nyt on sitten aivan täysin sama asia! :D Mitä me millään Cameronilla tehdään kun meillä on minut ja Annika! :D
Kultainen mutterihan on täysin sama asia kuin oscarin voittaminen.

No jokatapauksessa oli hienoa tehdä tätä lyhäriä ja kuten sanoin, rakastan sitä vaikkei se nyt tehnytkään Hurt Lockereita. :D Käypäs muuten katsastamassa arvon lapsosemme youtubesta Tunne virta lävitseni.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Mistel Yaffa! Can I have youl auroglaph please?

Joo, ei oltu japanilaisia fanityttöjä kahekskyt luvulta eikä saatu mr. Yaffan nimmaria.. Mutta saatiin nähdä kolme Hanoi Rocksin alkuperäisjäsentä samalla lavalla, samaan aikaan! Oli meinaan niin hienoa. Olen varma että jos jostain syystä koko Hanoin alkuperäisporukka eli Mike, Andy, Sam, Nasty ja Gyp ois samalla lavalla niin se tietäisi melko varmasti jonkun sortin sydänhalvausta. :D

Eli siis kerrotaanpa nyt mistä on kyse. Paljastettiin armaan Willuni kanssa viime perjantaina pääsiäispupun todellinen henkilöllisyys! Okei, okei. Oltiin siis Michael Monroen uuden bändin keikalla ja keikka oli mitä hienoin! Ensinäkin kaikki bändin jäsenet oli aivan loistavia! Michael on edelleen kaunis, Sam Yaffa on edelleen pojankloppi ja sitten nämä uudemmat tuttavuudet kuten kitaristit Ginger ja Steve Conte.. sekä rumpali Karl Rockfist. Rumpusooloa tosin olisin ehkä kaivannut koska nyt Rockfist jäi vähän taka-alalle siinä missä muut saivat kyllä oman osuutensa hillumisesta. Sain muuten Conten plektran puolikkaan tossa keikan lopulla. :D Järkkäri katsoi vähän oudoksuen kun pyysin sitä antamaan mulle sen puolikkaan.

Mutta siis keikan lopussa saatiin vielä special quest lavalle elikkä "the on and only" NASTY SUICIDE! <3 aivan="aivan" br="br" hd="hd" he="he" historiaa.="historiaa." ihanaa="ihanaa" ijist="ijist" ja="ja" ki="ki" koska="koska" kuinka="kuinka" lavalla="lavalla" maikkeli="maikkeli" n="n" nasse="nasse" nauttivat="nauttivat" niill="niill" oikeasti="oikeasti" oli="oli" on="on" paljon="paljon" samalla="samalla" samppa="samppa" siis="siis" soittamisesta="soittamisesta" upeaa.="upeaa." yhdess="yhdess">
Michael hyppi taas lavalla ja sen ulkopuolella kuin mikäkin pääsiäis-pupu ja hei, se jopa tunnusti olevansa pääsiäispupu! Siinä missä hänen bändiläisensä olivat pääsiäismunia. Ah<3 aika="aika" andy="andy" br="br" ett="ett" itse="itse" joulupukki.="joulupukki." kanssa="kanssa" mccoy="mccoy" mietittiin="mietittiin" on="on" sitten="sitten" varmasti="varmasti" willun="willun">Mutta Mihael tosiaan pomppi lavan ulkopuolellakin aika paljolti, mikä passasi oikein hyvin koska hän tuli sitten koko ajan siihen mun ja Willun eteen.<3 :d=":d" ah="ah" br="br" hikinen="hikinen" ihana="ihana" iihan="iihan" kiinni="kiinni" meihin.="meihin." mies="mies" siis="siis">No katselin sitten keikan alkupuolella kuinka Mike antoi jonkun pojan laulaa kertsin mikkiin aina välillä ja okei, olin vään kateellinen. Hienoa on kuitenkin se, että sain itsekin karjua Dead, Jail, Rock n' Roll siihen mikkiin keikan loppupuolella!<3 ah="ah" br="br" etee.="etee." eteen="eteen" iski="iski" ja="ja" meid="meid" mike="mike" mikin="mikin" mun="mun" n="n" naaman="naaman" siihen="siihen" tuli="tuli">
Mitähän muuta. Siis kaiken kaikkiaan aivan loistava leffa. Sekoan jo muistosta.. ensi kesänä pitää lähtä Ankkaan ja Ruissiin todistamaan Maikkelia uudestaan.