perjantai 18. helmikuuta 2011

Maailma ovien takana



Minun on pitänyt koko viikon ajan kirjoittaa jotain henkevää tästä minulle avautuneesta, uudesta maailmasta ovien takana. Paljon en voi kertoa, koska jokaisen on löydettävä se oma maailmansa löytyi se sitten Narnian tarinan kaapista, laiturilta 9 ja kolme neljännestä.. tai sitten studio123:n aulasta.
Itse olen nyt löytänyt oikeastaan nuo kaikki ja vähän enemmänkin. Uusin onnenpotku liittynee nyt vain tuohon viimeisinpään.

Eli lähetin tässä.. tammikuun puolivälissä (?) sähköpostia paikalliseen leffateatteriin ihan vain ilmaistakseni että olisin kiinnostunut mahdollisista töistä, mikäli niitä olisi tarjolla. No, viime viikon maanantaina minulle soitettiin ja olin saada jonkin sortin sydänhalvauksen koska niin mielettömän hieno yllätys tämä oli! Koska ensinäkin en enää jotenkin jaksanut uskoa että kukaan siltä suunnalta yhteyttä ottaisi, mutta onneksi sain todeta olleeni väärässä.
Minulle siis soitettiin ja nyt olen harjoittelussa kyseisessä leffateatterissa.

Tuo maailma ovien takana onkin jotain hiin älyttömän hienoa ettei sitä välttämättä edes ajattele kävellessään tavallisena asiakkaana elokuvia katsomaan. Kyllä, aina on saanut hyvää palvelua ja aina sitä tulee saamaan, mutta paljon on silti jäänyt huomaamatta. Mutta kuten eräs ihminen sanoikin; "niin kauan kun ei huomata, kaikki on hyvin."
Juuri parahiksi astuin mukaan kuvioihin samoihin aikoihin kun ooppera-esitykset alkoivat ja sain heti kättelyssä innostavaksi palkaksi asiakkaiden ihanan onnelliset ja tyytyväisyyttä hehkuvat ilmeet. Itsehän en noihin ilmeisiin vaikuttanut muuta kuin hymyilemällä ja kiittelemällä ja kumartelemalla. En kai myynyt kuin muutaman lipunkaan sille suunnalle.
Silti nuo hymyt ja kiitokset, joita myös itse sain kuulla, sanoivat minulle että tämä työpaikka on tämän vuoden onnettaren ensimmäinen ja varmasti yksi mahtavimmista iskuista!

Mutta jotta tämä ei nyt vain menisi ylenpalttiseksi hehkuttamiseksi niin täytyy sanoa muutama syvällinen sanakin termistä "maailma ovien takana". Nyt koska ajattelen kaikki aina niin vaikean kautta ja haluan etsiä jotain syvällistä sanottavaa kaikesta niin..
Koska jokainen unelmoi ja tottakai jokainen haluaisi pystyä elämään sitä unelmaansa. Sanotaanko että tuo unelma on aina oven takana, joskus ovessa on kymmenen munalukkoa ja joskus se on vain yhden oikean avaimen päässä. Kun lukko tai lukot saadaan auki, aukeaa ovi aivan uuteen maailmaan ja uuteen unelmaan. Niiden lukkojen kanssa kannattaa taistella!

Eli sanoisinko että nyt olisi RD:n lakikirjan osan.. *lunttii* osan kahdeksan aika!
"Unelmoi, unelmoi unelmassa elämisestä.. ja ole valmiina sorkkaraudan kanssa kun aika tulee."

Roxx Decker kiittää.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Roxx Decker's ABC


En nyt muista mistä lehdestä sen silloin Telefantti-aikanani luin.. olisikohan ollut Gloria vai Me Naiset? No jompi kumpi kai. No kuitenkin siellä oli aina jokin haastattelu, missä haastateltavat sanoi lempiasioitaan aakkosten mukaan. Mun piti jo silloin.. vuosi sitten tehdä tämä juttu, mutten sitten jostain syystä jaksanut. Nyt jaksan!
.. Ehkä.

A: Amerikka
Piti itseasiassa miettiä hetki että mikä asia ylipäätään alkaa a-kirjaimella? Ekana tuli mieleen Aerosmith, koska herrojen kirja komeilee tuossa kahdenkymmenen sentin päässä. Totesin kuitenkin etten halua Aerosmithillä aloittaa ja sitten käänsin päätä vähän enemmän vasempaan ja huomasin Katilta saamani New York-suklaatuliaisen ja tajusin että Amerikka alkaa a:lla! Ja Amerikan sitten valitsin koska vaikken ole koskaan vielä päässyt tuolla meren tuolla puolen käymään niin uskon niin vahvasti kuuluvani sille puolelle maailmaa. Tärkeä asia siis enkä tajua miten meni viitisen minuuttia keksiä se.. ;D

B: Balboa
Rocky Balboa! Muistan kun joskus näin.. Olisikohan ollut vitososan telkkarista ja ensimmäinen ajatukseni oli että "miten joku voi olla noin ruma?" Noh.. Puolituntia elokuvaa katsottuani olin jo sitä mieltä että Rockya ehkä ihanampaa miestä ei valkokankaalla ole nähty.. Eikä söpömpää! Rockylta ammensin sitten hieman asennettakin elämään ja siitä kai muistaakseni tein jonkinlaisia blogimerkintöjä, joten en niitä asioita nyt ala tässä toistamaan. Kaivakaa!

C: Crüe!
Mötley Crüe! Yksi elämäni sekä rakkaimmista asioista.. ja samalla yksi niistä, mitkä aiheuttavat eniten vitutusta! Voitteko uskoa että olen kahdesti ollut heidän keikallaan enkä kertaakaan ole kyseistä bändiä nähnyt?
Mötley tuli elämääni tuossaaa.. 2006 syksyllä kaiketi. Ehkä..? Saattoi olla kyllä kevät 2007.. No en muista! Rytinällä se kuitenkin ansaitsi paikkansa levyhyllyssä eikä sieltä pois lähde. (: Ovatpa parivuotiaat kissanikin saaneet nimensä Terror Twinsin mukaan..

D: Dale
Allan-A-Dale tarkalleen ottaen Robin Hood-tarinoista. Harmikseni en herraan ole kovin paljoa pystynyt perehtymään, koska Allan ei loppujen lopuksi esiinny kovin monissa yhteyksissä. Kyllä se Robin Hoodin siinä kirjassa oli mainittuna, mutta hyvin vähäisesti.. Ja mikäli olen käsittänyt oikein niin Disneyn Robin Hood-elokuvassa Allan on se kertojakukko! Mutta rakkauden sytytti kuitenkin BBC:n Robin Hood-sarja, koska Allan-A-Dale on siinä vain niin loistava!

E: Elämä
Pakkohan sitä nyt on rakastaa, eihän siitä muuten tulisi yhtään mitään! Mutta pääpointti nyt on siinä että haluan tehdä omasta elämästäni sellaisen että siitä voisi joku joskus kirjoittaa tarinan. Ja haluan rohkaista kaikkia muitakin tekemään elämästään tarinan arvoisen! Koska se on paras tapa elää, koska ei me saada kuin tämä yksi elämä.

F: Fred & George Weasley
Haha! Noh, pakkohan tälle kaksikolle on yksi kirjain uhrata! Ihan jo senkin takia että olen roolipelannut tätä kaksikkoa ja päässyt hieman herrojen päänsisään.. En ehkä niin kuin Rowling olisi halunnut, mutta toivottavasti edes tyydyttävällä tasolla. Ööö.. Noh. Ei kai tässä muuta. Itken silmät päästäni ensi heinäkuussa kiitos tämän parivaljakon, joten sitä odotellessa.

G: Gamaruel
Yhden kaverin kehittelemä ulottuvuus, jossa pelataan sellaisilla 'olioilla', jotka sitten vihaavat minun rakasta haltiaani ja heittelevät tätä tikareilla selkään aina kun silmä välttää.. xD Noh, roolipeli-maailmaanhan tämäkin liittyy! Eli hienoja hetkiä pelattu Gamaruelin valtiassuvun kartanossa ja.. on toki käyty seikkailemassa rahvaan parissakin. ;D

H: Hugh Jackman
Aivan loistava näyttelijä! Eikä muuten ole pahemman näköinenkään.. Eniten rakastan herran roolisuorituksista Droveria (Australia, 2008), mutta kyllä kelpaa esim. Kate & Leopoldin Leopoldkin jaa.. Noh. En sano ei Wolverinellekaan.
Mutta hieno näyttelijä!

I: Igor & Jerry
Pomo on nyt toooosi vihanen! Eli Igor ja Jerry. Siinä vasta parivaljakko, jota en varmana ikinä unohda! Täytyy selventää nyt hieman heitä kuitenkin, koska varmaan kovin moni tätä lukeva ei heihin ole tutustunut.. Eli Igor ja Jerry ovat Valkealan rippileireillä palloileva sketsi-parivaljakko. Jerry on agentti ja Igor.. venäläinen. xD Noh, siinä sitten joka ilta juostaan Igorin perässä.
Olen itse mm. tippunut järveen vaatteet päällä Jerryn-roolissa. Siitä on videopätkääkin todisteena. Kts. Facebook?

J: Jackson!
Ei Michael nyt saanut tätä kohtaa vaan herra Peter Jackson, mm. The Lord of the Rings-saagan ohjaaja! On tehnyt myös King Kongin uusintaversion ja The Lovely Bonesin. Rakastan tätä miestä, koska häntä on kiittäminen siitä mitä minä teen ja mihin olen menossa.

K: Kuolema
Kiinnostava asia tämä. Minusta ainakin. Monta erilaista uskomusta siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen muttei yhtään todistettavissa olevaa. Kuolema on, kuten Gandalfkin sanoi, vain yksi uusi polku ja uusi seikkailu. Eikä se ole niin paha asia. Siihen minä uskon. Se mitä siellä on, sen näkee sitten joskus kun sen aika on. Eletään nyt tämä seikkailu ensin loppuun.

L: Lord of the Rings
Kirjat ja elokuvat muuttivat elämäni. En edes muista enää kunnolla mitä tein ennen kuin tutustuin kirjoihin ja sitä kautta elokuviin. Varsinkaan elämää ennen kyseistä elokuvasarjaa!

M: Michael Monroe
PAKKO on antaa M-kirjan tälle kyseiselle herralle ja hänen bändilleen. M:stähän saisi revittyä miljoona muutakin asiaa, mutta se menee nyt Michaelille! Rakastan sitä miestä ja rakastan sen asennetta ja rakastan sen musiikkia ja rakastan sen bändiä. Ja hei, tämä mies pitää nähdä livenä! Nimenomaa stagella.. ja no varmasti olisi hieno elämys tavata hänet myös stagen ulkopuolella.

N: Nikki Sixx
Tässä taas yksi mies, joka on vaikuttanut elämääni ja vaikuttaa varmaan vastaisuudessakin. Miten tämä mies selvisi elämässä ja omaa nykyään vielä niin positiivisen asenteen? Älyttömän hieno mies! Kusipäähän hän varmasti on ainakin ollut, mutta.. Se se vasta hienoa onkin!

O: Opiskelu
Valitettavasti tämä osa elämässäni on edelleen askeleen edelläni. Eli tulevaisuudessa toivon mukaan opiskellaan ja paljon! (: Ja pystyn ehkä jopa toteamaan että pidän siitä!

P: Potter
J.K. Rowlingin Harry potter-sarja. Jos väittäisin ettei tämä kirjasarja (huom. nimenomaan kirjasarja!) mitenkään vaikuttanut minuun ja tekemisiini, valehtelisin. Rakastan tätä kirjasarjaa lähes yhtä paljon kuin LotR:ia.. Ja jaksaisin pälistä vaikka loppuelämäni siitä Rowlingin emämunauksesta joka löytyy vikan kirjan lopusta ja lisäksi niistä typeristä elokuvantekijöistä, jotka aloittivat elokuvien tekemisen ennen kuin kaikki kirjat olivat edes ilmestyneet.

Q: O.o
That's it, I'm going home.

R: Roolipelaaminen
Tätä on harrastettu jo jostain vuodesta 2004 saakka ja enimmäkseen foorumeilla. On sitä jonkinsortin "larppaustakin" harrastettu, mutta vähemmän. RoPet ovat kuitenkin suuri osa elämääni ja niiden pohjalta saa valtavasti uusia hienoja ideoita toteutettaviksi!
Yksi yhteinen tekijä lukuisissa hahmoissani tuntuu kuitenkin olevan se, ettei heidän elämänsä koskaan pääty siihen tarinoista tuttuun ikuiseen onneen..

S: Scorpions
Yksi bändi monista S-kirjaimella alkavista ja niistä, joita rakastan tuhottomasti. Ensi kesänä itketään tämänkin asian takia silmät päästä, koska herrat vierailevat viimeisen kerran Suomessa (ja se vitun Keskinen saa kaiken kunnian!!-.-).

T: Tim Burton
Yksi tän ajan hienoimmista ohjaajista! Rakastan herran elokuvia vaikka niin moni muu ei osaakkaan niitä arvostaa.. Tämän kautta voisin todeta että rakastan tiettyä friikkeyttä elokuvissa! :D

U: Uskonnot
Niistä on kiva keskustella ja niissä kaikissa on jotain älyttömän mielenkiintoista. Ja myös kyseenalaistaminen tällä saralla on jokseenkin hienoa jos kaipaa kunnollista, sivistynyttä keskustelua. En kyllä suostu kenenkään idiootin kanssa vääntämään kättä esim. homojen oikeuksista. Mutta uskonnoista keskusteleminen on ihan jees muuten.

V: Voimasanat!
Olkoonkin niin ettei joku pidä tästä, mutta minä käytän runsaasti voimasanoja! Tietty tilanteesta riippuen, mutta tulee sitä joskus päästeltyä näitä ärräpäitä.. ja ne ovat näin ollen osa minua!

W: Willu
Willu on oma pieni homosieneni<3 aina="aina" b="b" br="br" ja="ja" kanssasi="kanssasi" keikkaseuraa="keikkaseuraa" mit="mit" ndien="ndien" olkoon="olkoon" parasta="parasta" parhaiden="parhaiden" pieni="pieni" rakkaudentunnustus="rakkaudentunnustus" sienimies="sienimies" sinulle="sinulle" toivoa="toivoa" viel="viel" voi="voi" yhteydess="yhteydess">
X: x__X
Aina kun taju lähtee jonkun älyttömän hienon.. tai vittumaisen asian takia niin tätä on hyvä käyttää ilmaisemaan tunteita. Voisin piirtää tuon oveeni..

Y: Ystävät
Ei ilman ystäviä voi elää, se on fakta. Ystävyys on kallis asia ja yleensä ystävyys ansaitaan kovalla työllä ja verisillä kyynelillä.. ja kun se on ansaittu niin sen eteen pitää tehdä töitä 24/7 ja palkaksi saat vain pitää ystäväsi.
Mutta on se sen arvoista.

Z: Zorro!
Olen suuri Zorro-fani siinä missä Robin Hoodinkin. Katsoin jo pienenä jotain näyteltyä "New World Zorro"-sarjaa telkkarista ja rakastuin jo silloin. Kiitos sille, kuka teki Antonio Banderasin ja Catherine Zeta-Jonesin tähdittämät Zorro-elokuvat piristämään tylsiä päiviäni..
.. ja kirottu olkoon se, joka ne elokuvat minulta lainasi eikä koskaan palauttanut! x__X

Å: Åttå!
Viikon inside tähän väliin; Juotetaan Kivikouralle Åttå-drinkeroa!<3 br="br">
Ä: Äiti
Äiti<3 aina="aina" antaa="antaa" br="br" hommaan.="hommaan." ihminen="ihminen" isi="isi" itselleen.="itselleen." iv="iv" ja="ja" joka="joka" jos="jos" joskus="joskus" kiitosta="kiitosta" kokonaan="kokonaan" koskaan="koskaan" l="l" mink="mink" muttei="muttei" n="n" niit="niit" nlaista="nlaista" nostaa="nostaa" oikeita="oikeita" ojasta="ojasta" osaa="osaa" p="p" pit="pit" saaden="saaden" sanoja="sanoja" se="se" siihen="siihen" sinne="sinne" tai="tai" tekoja="tekoja" tippuu..="tippuu.." vaatimatta="vaatimatta" vain="vain" vuodesta="vuodesta" yhden="yhden" yksi="yksi" yt="yt">
Ö: Öitä!
Mitä?häh?Kuka? En minä ainakaan! Niin että silläviisiin.. Öitä!

Monta asiaa jäi sanomatta, mutta tässä nyt lista lähinnä ensimmäisistä asioista mitkä mieleen tuli ja sainpahan tehtyä! Jäi puuttumaan mm. Steve Conte ja Skid Row mutta ehkä me anteeksipyydämme heiltä.. Ainakin Contelta iskemällä eilen piirtämäni piirroksen herrasta tähän samaiseen merkintään..

.. ja laitetaan nyt Skid Rowlta videokin niin ei herrat jää yksin.
Skid Row - 18 and life

torstai 3. helmikuuta 2011

Aamuista spekulointia tyhmän, ahneen ja kateellisen risteytymästä


Tyhmyys antaa ihmisistä tyhmän kuvan. Se on se kateus, mikä saa ihmiset tekemään typeriä asioita. Ahneus taas saa ihmiset kusipäiksi. Ei vaan vaikutelmaltaan, vaan mieleltään. Jos olet sekä tyhmä, kateellinen että ahne niin mikä silloin olet?
Todennäköisesti typeriä asioita tekevä kusipää. Tai sitten vain tyhmä.

Tänä aamuna heräsin kun kännykkäni herätti minua siinä kymmenen reikäleipä. Torkun kautta sain kammettua itseni ylös ja ensimmäinen ajatukseni oli että 'Voi vittu, Leon Elroylla on tikarivyö!' Jotkut saattavat siis pitää minua tyhmänä, koska ajattelen roolipelaamista ensitöikseni aamutuimaan. Olenko siis tyhmä vai vaan luova ja mielikuvitusta rakastava ihminen?
Spekuloidaanpas hieman noita kolmea asiaa; tyhmyyttä, kateutta ja ahneutta, koska ne ovat nyt olleet tänä aamuna niin paljon esillä.

Katsoin tänään yhden nimeltämainitsemattoman, Miljoonarockin isännän haastattelun Maria!-showssa ja olin järkyttynyt. Ensimmäinen ajatukseni ei suinkaan ollut että vittu mikä suomalainen mies. Ensimmäinen ajatukseni oli että kuinka tuollainen mies voi olla isännöimässä rakkaan, melkein viisikymmentä vuotta uraa tehneet Scorpionsin vihoviimeistä Suomen keikkaa. Eivätkö nuo saksalaiset rocksanoman levittäjät ansaitse mitään parempaa kuin Vesa Keskisen (hups, mainitsin nimen) persvakoineen, känniääliömäisyyksineen sekä pervouksineen kertomaan heille huonoja vitsejä keskelle korpea? Sauna ei ole mikään syy, koska olemme Suomessa.
Ei ole mielekkäitä muistoja vuoden 2008 Miljoonarockistakaan kun kyseinen herra Keskinen vilautteli persvakoaan yleisölle ja näin ollen myös järkkäreille sekä itse bändille hilluttuaan joidenkin vähäpukeisten naikkosten kanssa järkkärialueella. Eihän kukaan häntä häätänyt.. Hänhän oli tapahtuman pomo.
Nyt siis pelkäämme että sama toistuu ja mikäli parin vuoden aikaisiin lehtiotsikoihin on luottaminen, sama toistuu katastrofaalisemmin kuin kaksi vuotta aikaisemmin.
Pitäisiköhän sitä varata Scorpions-lakanan lisäksi mukaan kyltti, jossa lukee 'Keskinen nyt vittuun sieltä lavalta ja vedä housut jalkaan!'

Keskinen edustaa siis kaikkea noita kolmea; hän on sekä tyhmä, kateellinen että ahne.. Ja luulee vielä olevansa Scorpionsin äijien kaveri! Hah! En usko! Scorpions pitää moista örveltäjää todennäköisesti lähinnä suomalaisena keikkajärjestäjänä siinä missä ketä tahansa muutakin.. Ei muutama ystävällinen sana saa ystävyyttä aikaan! Tai yhteinen saunareissu maassa, jossa ei mitään muuta olekkaan kuin saunoja.

Toinen mies kehen ehdin pettyä tämän aamupäivän aikana oli Remu Aaltonen. Olisin voinut pettyä jo parisen vuotta takaperin, mutten sitten tajunnut. Noh, en Remua ala tämän suuremmin morkkaamaan. Onhan hän nyt tehnyt edes jotain mainitsemisen arvoista toisin kuin herra Keskinen.
Sen vaan sanon että kukaan itseään rokkariksi kutsuva ei voi dissata Scorpionsia edes vitsillä!

Roxx Deckerin lakikirja osa.. krhm.. Niin!
Jos pidät itseäsi rokkarina niin siihen ei riitä se että pukeudut niin kuin rokkarit pukeutuu. Siihen ei riitä se että kuuntelet rockia. Siihen ei riitä se että käyt muutamilla keikoilla ja isket nyrkkiä ilmaan. Siinä täytyy olla mukana se asenne!
Ja asenteeseen liittyy vahvasti se että rokkarina sinun täytyy kunnioittaa vanhimpia rock-bändejä. Se ei ole pyyntö, se on käsky!
Wannabe rockarit ovat sitten asia erikseen. Ja niitähän kukaan ei halua nähdä.