keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Part 4/7 and I'm still loving you

Pitäisi muistaa/jaksaa/kyetä kirjoittelemaan näistä tapahtumista aina heti tapahtuneen jälkeen eikä odottaa montaa viikkoa. Sitä on vaan saakelin vaikeaa kirjoittaa mitään kun on keikkahurmiossa ja osaa hokea vain sanoja "jumalllauta" tai "tapan itseni". Nyt on kuitenkin pakko kyetä kirjoittamaan kolmesta viimeisestä, koska tänään alkaa neljän keikan kovaakin kovempi rutistus. Palatkaamme nyt siis aluksi ajassa takaisin päin Ilosaarirockiin..

16.7.2011, Ilosaarirock
Willu saapui tuossa edellisenä iltana meille ja palloiltiin siinä aikamme.. Ja todettiin että vittu Makkoset soittaa jo kahdelta päivällä, joten meidän on pakko ehtiä Joensuuhun ajoissa. Mitä teemme? Pakkaamme kamat autoon ja lähdemme yötä vasten ajamaan. Ihan hyvin se menikin, kiitos Hammersmith Palaisin. Jossain vaiheessa me kuitenkin sitten päätettiin että käydään muutamaksi tunniksi nukkumaan. Olimme kaataneet takapenkit autostamme ja roudanneet patjoja sinne vinon pinon. Siellä sitten koisailimme sen 3½ tuntia, joskin ainoa ongelma oli se ettei jalkoja saatu suoraksi ja aamulla ainakin allekirjoittaneen jalat olivat ihan pirun kipeät.
Noh sitten kuitenkin Batterya naamaan ja matka jatkuu. Jouduttiin ajamaan varmaan parikyt kilsaa ennen ku tuli vastaan ensimmäinen bensa-asema, josta sai kahvia.
Noh Ilosaaressa sitten seisoskeltiin aikamme siinä jonossa ja joku paskamainen ylen toimittaja tuli kyselemään meiltä jotain Sielun Veljistä, josta emme rehellisesti sanottuna tiedä paskaakaan. No yritettiin siinä kertoa sille ystävällisesti että se kysyy vääriltä ihmisiltä, mutta ei se tajunnut. En edes tajua miksi se tuli meitä kiusaamaan; meillä oli hatut täynnä makkospinssejä, paita tuki Makkosia ja laukut vielä Makkosia. Miksei voisi kysyä Sielun Veljistä jotain niiltä, jotka näyttävät siltä että asiasta jotain tietäisivät..?
No joka tapauksessa sitten ovet aukesivat ja juostiin tuhatta ja sataa sinne lavan eteen.. Ja oltiin taas melkein ainoat siellä. Koskahan sitä oppii ettei festareilla tarvi juosta samalla tavalla kuin Tavastian keikoilla..? Ei varmaan koskaan kun ottaa huomioon Miljoonarockin järjestelyt, mutta se nyt on asia erikseen. Siitä kohta lisää.
Mitäs? Itse keikka oli loistava, joskin ei yhtä loistava kuten aikaisemmat. Tällä keikalla Dregen kuitenkin pomppasi lavalta kokonaan alas ja kävi morjestamassa meitä. Yrittipä miesparka hukuttautua vesitynnyriinkin ohimennessään. Ei onnistunut. Keikalla koko yleisö oli ihan jäässä ja se oli hirveetä. Kukaan ei tunkenut mistään suunnasta eikä kukaan myöskään huutanut. Joku känniläinen siellä selitti meistä kavereilleen kuinka me ollaa tosi Makkos-faneja. Se oli hauskaa vaikken tajua miksi kaikki känniääliöt aina tuppaa meidän seuraan..
No sitten keikan jälkeen mietittiin että mitä tehdään ja todettiin että Hammersmithin ja Batteryn voimalla painettiin kotiin sieltä. Ihan vaan koska väsytti ihan helvetisti, sää ei ollut kovin antoisa ja.. No ei ollut enää mitään nähtävää. Kotiin siis.

22.7.2011, Saimaa Open Air
Ilosaaren jälkeen pyörähti melkein viikko ilman mitään actionia ja sitten olikin aika alkaa sanoa hyvästit Scorpionsille. Koska Willu pääsi töistä vasta julman myöhään, minä painelin omineni Imatralle etukäteen.. Vain päästäkseni jonottamaan kolmen venäläisen kanssa nelisen tuntia. Se oli ihan venkaa sinänsä. Vain yksi niistä puhui englantia ja oli hauskaa puhua tyypin kanssa, josta tietää että sillä on huonompi enkku ku mulla. Jännää. En kai koskaa oo puhunu sellasen tyypin kans.
Noh Willu saapui kuitenkin ennen ovien aukaisua ja taaaaas painettiin tuhatta ja sataa lavan eteen.. jälleen ihan turhaan. Eturivi alkoi täyttyä sitten vasta myöhemmin, mutta ainakin me oltiin paikkamme lavan oikealta reunalta saatu.
Scorpionsia ennen soitti Uniklubi, joka on oikeesti täyttä paskaa. Sitten viereisellä minilavalla soitti öö.. CMX, josta en muista mitään koska meinasin nukahtaa. Sitten tässä päälavalla soitti Stratovarius, mikä oli oikeestaan aluksi aika jees. Sitten alko kyllästyttämään koska niiden biisit oli kaikki samanlaisia. Sitten viereisellä lavalla soitti vielä Egotrippi, joka on lässynläätä. Ja SITTEN..
Sitten alkoi jytisemään ja Scorpions nousi lavalle. Aloitusbiisinä taisi toimia uusimman levyn sting of the tail. Kuultiin muutenkin paljon vikan levyn tuotantoa ja sitten tottakai näitä ihania klassikoita. Positiivinen yllätys ainakin itselleni oli Wind of Change, jota miekkoset eivät ole tainneet aikaisemmilla keikoilla soittaakaan. Ainakaan niillä, missä mä olen ollut.
Paljon hyvää ettei sitten jotain pahaakin; Matthias Jabs kaatui lavalla aika pahan näköisesti ja ilmeisesti miestä sattui oikein kunnolla. Se ei itse päässyt lavalta ylös ja Rudy oli ensimmäinen joka sen luo juoksi. Sitten tuli joku roudarimies ja auttoi kitaran pois siltä ja sitten miehen ylös. Loppubiisin Matthias oli jossain toipumassa, mutta kyllä se sitten vielä palasi soittamaan loput biisit. Ei vaan oikein enää hymyillyt ja selkeesti teki kipeää. :/ Voi Mathia.
Noh iloisempiin asioihin; Klaus Meine tuli, kuten silloin 2009:kin, ja pyysi meiltä sen meidän upean Scorpions-bannerin lavalle. No annettiinhan me se.. Ja Klaus paineli kunniakierroksen catwalkia pitkin ja esitteli sitä kaikille. Ja tällä kertaa ON kuvia ja ON videota todisteena. Tai kuvista en tiedä. Videota ainakin.
Tältä keikalta jäi käteen Pawelin pleku.. Ja Klausin rumpukapula. Rumpukapulan heitti James meille. Ilmeisesti koska sen mielestä oli niin hienoa että meillä oli se lakana. Ennen ku se heitti mulle ja Willulle ne kapulat ni se pussas niitä. Taidan kuolla jo muistosta. Kinuttiin se lakana takaisin keikan jälkeen ja hyvä että kinuttiin, koska..

23.7.2011, Miljoonarock
Sitten vielä viimeinen stoori tällä erää ja pääsen pakkailemaan tämän viikon trippiä varten. Eli Saimaalta painettiin sitten kotiin nukkumaan ja aamulla Willu, Siiri ja Hanski lähtivät kohti Tuuria. Minä ja äiti tultiin toisella autolla perässä, koska piti käydä mummon hautajaisissa. Kuulostanpa epäkunnioittavalta.. Siis saatoimme mummon viimeiselle matkalleen ja lähdimme sen jälkeen sanomaan hyvästit vielä toisille suurmiehille.
Matka taittui porukkaa ohitellen ja tiekameroiden kohdalla hidastaen. Loppupäästä alkoi vähän vettä ropisemaan mutta ajateltiin että ehkä se loppuu ennen kuin päästään Tuuriin. Loppuihan se.. hetkeksi.
Tuurissa juoksin jonottamaan Siirin ja Willun luo ja päätin että hankin itselleni sadeviitan jostain. Koska ovet olivat toistaiseksi auki festarialueelle (paikka tyhjennettiin kyllä ennen varsinaista show timea) niin menin sitten sieltä hakemaan sadeviitan. Siiri vaan sattui ohjaamaan minut väärään suuntaan ja lähdin vasemmalle kun olisi pitänyt lähteä oikealle. Sitten tuli ensimmäinen kaatosade ja kastuin iiihaaaan läpimäräksi. Meikit levis pitkin naamaa ja viimeisetkin tupeerauksen rippeet valuivat maanrajaan. Noh, ei se mitään. Sain sadeviittani..
Ennen ovien aukaisua jotkut tyypit tulivat haastattelemaan meitä, koska meillä oli jälleen lakanamme mukana. He kyselivät jotain Scorpionsin lempibiisejä ja sitä että kuinka monta kertaa ollaa nähty ne ja montako tuntia ollaa jonotettu.. Kieroja ihmisiä. Tiesivät varmasti ihan hyvin ettei jonotuksesta olisi mitään hyötyä.
Kun ovet vihdoin avattiin, rynnättiin taas turvatarkastuksen läpi.. Vain päätyäksemme uudestaan jonottamaan miljoonan kilsan päähän lavasta. Siihen oli vedetty sellainen eristysnauha, jonka taakse porukkaa sitten kasattiin. Kun porukkaa oli tarpeeksi, nauha katkaistiin ja kaikki juoksivat. Osa kaatui ja varmaan runnoutui ja vitutuskäyrä nousi aika hienosti.
Eturiviin kuitenkin päästiin kiitos Siirin ja saatiin lakana esille. Sitten alkoikin tapahtua. Flinchin noustua lavalle, se ehti soittaa ehkä pari biisiä kun iski valtava trombi. Vähän niinku Sonispheressä viime vuonna. Lavan edus tyhjennettiin ja jouduttiin taas kilpailemaan eturivistä. Onneksi sade ja myrsky lakkasi taas varmaan 10 minuutin kuluessa ja päästiin ryntäämään edemmäs.. ja lavan eteen.
Myrskyssä muutakin positiivista; Flinch ei palannut stagelle eikä Negativekaan voinut soittaa kuin vartin verran, koska Scorpionsilla oli kiire.
Myrskyssä kännykkäni meni paskaksi, mutta se ei haitannut koska SCORPIONS nousi seuraavaksi lavalle. Taas ryminällä ja ensitöikseen kun Rudolf (olimme hänen puolellaan lavaa) juoksi lavalle niin hän osoitti meitä ja nauroi. Taisi tunnistaa meidän lakanamme! James Kottakin rumpusoolot olivat aivan mahtavia sekä täällä että Saimaalla. Saimaalla vaan oli pidempi soolo, mutta veikkaan että soolon lyhentyminen johtuu aika pitkälti tuosta myrskystä. Setti taisi muutenkin olla muutamaa biisiä lyhyempi Tuurissa..
Mutta siinähän se keikka sitten meni, kaikki muut paitsi Matthias tulivat nauramaan meille. Pawel tottakai koko ajan kun oli sillä puolen lavaa Rudyn kanssa. Klaus kävi moneen otteeseen.. ja jälleen Rock you like a hurricanen aikana tuli ja vei lakanamme. Nyt lopullisesti, koska keikan jälkeen Pawel nappasi sen mukaansa siitä rumpusetin edestä ja vei mukanaan. Linkitän videoita tuonne loppuun sitten. Järkkärit sanoivat että lakana lähti Saksaan.
Myrsky ja hurrikaanit ovat nyt sitten ohi. Kiitos Scorpions, I'm still loving you.

Kiitos Scorpions näistä viidestä hienosta keikasta, tulkaahan vielä toistekin! Ainiin.. Nähdään Saksassa! Toivon mukaan..
Linkkejä:
Scorpions - Rock you like a hurricane
Saimaa open airista Klaus ja meidän lakanamme.
Scorpions - Rock you like a hurricane
Miljoonarockista Klaus ja meidän lakanamme.
Kuvattiin myös itse koko lakanaepisodi Saimaalla, mutta se on vain facebookissa toistaiseksi. Jos saan sen joskus youtubeen niin muokkailen sitten tänne.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

MM summer fest 2011 so far

Heheheello peoplee! Mun piti kirjottaa jo viime viikolla tästä kesästä että mitä nyt on tähän mennessä tapahtunut ja mitä tosiaan on tapahtuva seuraavien.. neljän viikon aikana. Nyt alkuun kuitenkin pieni asiaan kuuluva viite merkintääni Hei, hei rakas Kakkanaama. Siellä puin jonkin verran sitä, kuka mahdollisesti tulee olemaan Michael Monroe bändin uusi kitaristi nyt kun Ginger jätti sen seuraavalle.. ja me, kuten monet muutkin, oltiin aika varmoja että kyseessä olisi Nasse vaan ei ollut! Ja nyt kun olen todistanut kolme keikkaa tämän uuden kitaristin ollessa riveissä.. On pakko todeta että uusi kitaristi ei olisi voinut olla parempi valinta!
Uutena kasvona näemme siis Dregenin, joka on vaikuttanut mm. Backyard Babiesissa ja on omien sanojensa mukaan ollut pienenä poikana uskomaton Hanoi Rocks-fani. Ei näissä taustoissa mitään sen suurempaa.. Mutta ai että sitä miestä lavalla! On aivan kuin Dregenin olisi kuulunut liittyä tähän bändiin joskus. Hän sopii porukkaan kuin nyrkki silmään! Ehkä joku suurempi voima (nimeltä Rock'n'Roll) suunnitteli että Ginger astuisi jossain vaiheessa takavasemmalle, jotta Dregen pääsisi kitaran varteen.
Loistava kokoonpano uudistui loistavaan kokoonpanoon, joten kaikki voittivat! Loistavaa etten sanoisi. Nyt kuitenkin kuluvan kuukauden kuluneisiin viikkoihin.

1.7.2011, Riihimäkirock
Tämä MM-rundimme tänä kesänä tulee kattamaan kaikki Makkosten festarikeikat Riihimäkirockista Porispereen. Riihimäeltä siis aloitimme ja.. alku olikin aika pitkälti kärsimystä kun ennen Makkosia lavalle nousi mm. Cheek ja Stamyksina. Juuri ennen Cheekiä olin ehtinyt sanoa että koskaan ei saa lavan edessä istua jos joku soittaa lavalla.. No jouduin syömään sanani koska en yksinkertaisesti kestänyt nousta siitä ylös tuijottamaan tätä.. showta. Sen sijaan istuskeltiin siinä lavan edessä ja hoettiin päissämme "Makkoset kohta.. Makkoset kohta.. Makkoset kohta.." ja luojan kiitos tämä farssi loppui aika pian. Tunnin sitä kesti. Ja sitten Maija Vilkkumaa nousi lavalle Cheekin jälkeen ja se oli oikeastaan todella iloinen yllätys. Pienenä sitä kuunteli Vilkkumaata jonkinasteisesti ja oli kiva huomata että vielä vuosien jälkeenkin (God, tunnen itteni vanhaks) osasi biisit ulkoa. Siinä kohdassa oli ihan hyvä meininki!
Stamyksinasta en sano mitään muuta kuin että kiitän koko sydämestäni heitä ja heidän ansiostaan viereemme noussutta bittiä. Ei olisi voinut osua parempaan saumaan! Kiitos siitä. Nähdään.. jossain toisilla festareilla vielä.
Sitten Makkoset nousivatkin lavalle ja vetivät ihan mielettömän shown! Kuten aina, mutta lava oli sen verran suurehko ettei mitään sen ihmeellisempää ehtinyt tunnin setin aikana tapahtumaan.

9.7.2011, Imatra Big Band
Riihimäen jälkeen tuli kauhea viikon pituinen tauko, mutta se enemmän kuin kannatti! Koska oltiin melkeinpä ainoita Makkosfaneja tällä puolella Suomea ja istuttiin siinä porttien edessä 4½ tuntia ennen kuin päästiin telttaan (joka oli K18). Siinä istuskellessamme alkoi kahvihammasta jossain vaiheessa kolottaa ja hoksattiin että siinä lähellä on joku kuppila. Käytiin siellä sitten ostamassa kahvit ja.. Ei helvetti oli halpaa kahvia! Ja ihan saatanan iso kahvi vieläpä. Istuttuamme siinä tarpeeksi kauan, järkkärisedät toivat meille vettä ihan vaan koska oltiin ainoat jotka jakso istua siinä koko päivän.. Ja ylipäätään ainoat, ketkä oli vaivautunut paikalle ennen ovien aukasua.
Ne päästi meidät käymään vessassakin festarialueella ennen ovien aukasua koska oltiin niin kivoja!
Mutta sitten ovet aukesivat ja juostiin sinne eturiviin, mikä sekin oli hyvin turhaa koska kukaan muu ei sitten juossut. Päästiin kepeesti kivalle paikalle sellaisen ihanaksi osoittuvan.. jättikajarin (gaz mun on pakko selvittää mikä noitten oikee nimi on..) viereen.
Ensin soitti joku random imatralaisbändi, josta en muista juuri mitään kummoisempaa. Paitsi soittivat Bon Jovin runawayn siinä melko alkuun, mikä kuulosti kamalalta kun oli todistanut Joveja vain muutamia viikkoja takaperin.
No mutta sitten Makkoset aloittivat tähän mennessä parhaan keikkansa! Tämä keikka oli täydellisyyden huipentuma! Ensinäkin Makkonen kävi siinä (tottakai) hyppämissä meidän edessä ja morjestikin meitä! Muisti varmaa jo Riihimäelt (ja sieltä maaliskuun keikkarundilta). Mutta mikä vielä hienompaa, sekä Dregen että Steve pomppivat vuoroon siihen kajarille ihan meidän viereen! Ihan loistavaa! Ja Steve nyt ainakin muisti meidät aikasimmilta keikoilta, ainakin jos ilmeeseen on uskominen. Ja sitten kun se ei voinut oikein kädellä läpsiä menemään kitaransa takia niin se potkas meidän käsiä jalallaa sillee "ahahahaa you freaks again!" :D Voi Steve, tietäisitpä vaan.

10.7.2011, Ruisrock
Hoho! Imatran jälkeen painettiinkin tuhatta ja sataa Imatralta Turkuun ja matkaan kului joku 4 tuntia. Eikä ollu ees paha kun oli hyvää seuraa, hyvä musa (oi Hammersmith-hetket), batterya ja bensaakin muistettiin jossain vaiheessa ostaa. Joku hirvivaara-ilmoitus saatiin Helsinki-Turku-välillä ja nähtiinkin hirvi aamiaisella siellä aidan toisella puolella. Mutta niin tai näin.. selvittiin Willulaan!
No nukuttii sitten Willulla joku mitä.. ehkä 4 tuntia? Jos sitäkään? En muista. Sitten se meikkaustuokio oli ihan karseeta paskaa ja näytin varmaa koko päivän silt että mulla on kaksi harakan persettä naamassa. Se ei nyt onnistunu eikä hiuksetkaa sen kummemmin, mut pääasia että olivat tupeerattuna!
Sitten matkattiin Ruissiin ekalla festaribussilla ja käveltii pikakävelyä.. puolet siitä kävelymatkasta, sitten hiivuttiin. xD Mutta ehdittiin sitten seisoa varmaan vartti siinä Ruissin ulkopuolella ennen porttien aukeamista. Turvatarkastuksessa ne vei multa avaamattoman Battery-tölkin pois ja jouduin ostaa alueelt uuden sit hintaa 5,50!! Ihan sairasta. Typerää.
No mutta sitten pingottiin taas tuhatta ja sataa lavan eteen, jossa sitten istuttiinkin urheasti se seitsemän tuntia yhden patongin, parin kahvin, mehun, parin vesipullon ja batteryn voimalla. Vuoroon käytiin hakemassa, kuten asiaan kuului.
Eka bändi oli Graveyard, joka soitti sinällään ihan menevää musaa joskin vähän.. Ei mun makuuni. Ehkä jossain toisessa yhteydessä olisi toiminut paremmin. Sen bändin jälkeen soitti sitten joku ihan random ruotsalaisbändi ja meinasin saada halvauksen siinä kohtaa. Niin tylsää kun voi olla. Siis hyvää musaa taas sinällään, mutta ei toimi rock-festareil ei niin ollenkaa! Varsinkaa samalla lavalla Makkosten kanssa. Tässäkin kohtaa siis ajateltiin että "Makkoset kohta, Makkoset kohta.. Makkoset kohta.. Makkoset...". Ei niistä siis sen enempää.
Sitten alkoi taas varsinainen show ja hoh! Nyt meidät ainakin muistettiin! Makkonen muisti jälleen moikkaamalla ja Steve ilmeensä perusteella oli että "voi vittu.. taas noi.." :DD Dregen kävi pomppimassa myöskin meidän puolella ja Samikin pariin otteeseen. Makke nyt ei pysyny taaskaa lavalla, mutta muiden oli melkein pakko koska lava oli niin korkee ja kitaran kans ois voinu tulla ongelmii. Dregen tosin kävi kerran siin alhaalla mutta vaan kerran.. Imatralla se kävi varmaa miljoona kertaa siel. Koskahan Sami innostuu loikkii lavan ulkopuolelle?
Ruissi oli kaiken kaikkiaan ihan uskomaton show taas ja Steve sanoi facebookissa että hänen mielestään paras show tähän asti. Mitä se tarkoittaakaan sitten. Ehkä Dregenin kanssa vedetyistä keikoista? Voi olla, mutta minusta Imatra vie vielä voiton. (:

Noniin! Tiivistelmät tapahtuneesta. Ruissin jälkeen ajoin 3½ tunnin yöunilla takaisin Kouvolaan ja sitten illalla batteryn voimalla töihin. Woohoo! Nyt tänään/huomenna suuntaamme Joensuun Ilosaarirockiin, ensi viikolla pidetään taukoa Makkosista mutta käydään katsomassa Scorpions kaksi kertaa noiden jäähyväisrundilla.. ja sitten seuraavana viikonloppuna onkin Down by the Laituri Pellen, Tumpin ja Waspin kera.. Sitten Kotkan meripäiville ja.. OULUN QSTOCKIIN!! Haha! Kuolkaa kateelliset. :P Kotkassa ja Oulussa on rakas Twisted Sisterkin!
Ainiin ja sitten vielä Pellen stadin keikka ja Porispere loppuun.

"Me tulemme taas sinä Makkonen hoi ja se Joensuussa soi ja se soi ja se soi.."
Roxx Decker kiittää, kuittaa ja kumartaa Joensuun suuntaan.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Onni saapuu mustissaan


"Ja sinä uskoit minuun silloinkin kun minä en jaksanut uskoa. Sinä tiesit tämän päivän tulevan ja kerroit sen minulle jo silloin kun itse vasta epäilin. Nyt sinä olet poissa, mutta tiedän sinun olevan yhä läsnä. Tiesit minun onnistuneen etkä jaksanut odottaa. Kiitos, nähdään omassa ajassani. Rakkaudella muistaen ja kunnioituksella kiittäen. Roxx Decker."

Eilen kuulin suru-uutisen, mutten osannut surra. En oikeastaan tiennyt miksi surra, koska uskoinhan hänen olevan nyt paremmassa paikassa. Poissa tästä pahasta maailmasta ja sairaalan kolkoilta käytäviltä.
Niin, mummoni on nyt paremmassa paikassa. Siellä jossakin rakkaan aviomiehensä ja poikansa kanssa.

Päällimmäinen muisto, minkä haluan tässä ja nyt kaikille kertoa mummostani on se, kuinka hän aina uskoi ja luotti minuun. Hän oli se ainoa ihminen, joka ei koskaan nauranut unelmilleni. Ehkä hän ei aluksi ymmärtänyt vanhoillisena ihmisenä, miksi kukaan halusi elokuva-alalle. Eihän sillä elätetty lapsia tai saatu kunnollista, vakituista työpaikkaa. Hän ei kuitenkaan koskaan epäillyt ettenkö minä toteuttaisi unelmaani. Hän kuunteli ja kommentoi, oli läsnä ja uskoi. Ei ehkä ymmärtänyt kaikkea, muttei hänen tarvinutkaan. Riitti se että hän uskoi.

Eilen kuulin mummoni nukkuneen pois rauhallista untaan. Tieto tuli yllättäen vaikka sitä.. oli jossain sisimmässään osannut jo odottaakin. Kaikkihan me lähdetään täältä joskus, mutta kuten sanottua; "End? No, the journey doesn't end here. Death is just another path. One that we all must take. The grey rain-curtain of this world rolls back, and all turns to silver glass... then you see it!". Joskus vielä tavataan ja silloin kerron hänelle että minä onnistuin ja elin unelmani.
Tänään uskon että mummoni tiesi jo lähtiessään että tänään saan kirjeen, joka muuttaa koko elämäni. Hän ei siis jäänyt odottamaan, mutta tiedän ja tunnen että hän on onnellinen puolestani. On siis helppo iloita tästä uudesta sivusta elämässäni. Ensi kuun alussa muutan Tampereelle ja lähden uudelle polulle, joka vie lähemmäs unelmaani. Minulla on joukko vartijoita selustassani, joten vaikka tie tulee olemaan monttuinen.. tuskin mahdoton.

Kiitos siis etuvartioasemalleni sinne korkeuksiin.