Ristiriitasointu

Nyt oli niin hienoo nillitystä että pakko avautua tännekin! Mähän en siis tiedä politiikasta mitään, eikä mua politiikka kiinnosta sen suuremmin. Mitä nyt telkasta joskus jotain sattuu tulee enkä jaksa vaihtaa kanavaa. Älkäähän siis ihmiset ottako nokkiinne! Huumorillahan tässä mennään tällä kertaa.. Ainakin osittain. Mielipiteet on tosia kyllä.

Huomio siitä, kuinka junttisuomalaiset turvautuu tälläisten vaalien kynnyksellä itkemään että "ulkomaalaiset nauraa meille" koska Pekka Haavisto on homo, sai minut ajattelemaan asiaa tarkemmin.
Miksi ulkomaalaiset eivät nauraisi meille? Tai siis.. Tääl on suurin osa juntteja ja tääl on vitun kylmä. Kyllä mäkin nauraisin, jos en joutuisi asumaan täällä. Ehkä joskus vielä naurankin. Ei, ulkomaalaiset ei naura meille koska meillä ois homopressa. Ne nauraa meille nyt, koska ollaan niin hämärä puukkojunkkarikansa pohjoisessa. Musta ois itseasiassa siistiä, jos meille tulis homopressa. Oltais kaikesta junttiudesta huolimatta (mun käsityksen mulaan) eka valtio, jolla ois homopressa. Eikös se ois siistiä? Vähän niinku et oltiin eka valtio millä oli naispressa. Siistii! Oltais edes jossain asiassa edelläkävijöitä.. Vaikka yleensä ollaankin perässähiihtäjiä.
No mutta nyt jos Haavistosta tulee pressa, eivät nuo juntit voi muuta kuin avartaa katsettaan.. Tai muuttaa kellariin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Sillehän ei sitten taas voi mitään muuta.

Mutta mulle on loppupeleissä aika sama mitä tapahtuu vaalien jälkeen. En aio alkaa seuraamaan Suomen politiikkaa yhtään sen enempää, oli maan johdossa sitten Haavisto tai Niinistö. Mun elämä todennäkösesti normalisoituu taas aika paljon vaalien jälkeen. Ihan sama kuka siellä pressan linnassa majailee, kunhan se ei ole Soini. Silloin olisin muuttanut Ruotsiin.
Mutta joka tapauksessa on hyvä että sekä Haavisto että Niinistö on ehdokkaina koska olen aika varma että molemmista tulee ihan jees pressoja. Vaikka tässä tapauksessa ääni Haavistolle sinkoaakin. Mutta kun politiikasta on kyse, olen aika pessimisti sen suhteen. Et hyvä jos Haavisto (tai Niinistö) saa jotain muutoksia aikaan, mutta en jaksa odottaa niitä. Koska vaikka Haavisto olis pressa niin eduskunta on silti täynnä perskäpyi. Ja eduskunta niitä päätöksiä tuntuu enemmän tekevän. Joten niin tai näin, viuraan ja vikisen seuraavat 6 vuotta politiikan suuntaan. Kävi miten kävi.

Rakastuin perskäpy-sanaan. Perskävyt on just sellasia "en päässy oikeisiin töihin tai kouluu.. rupeen poliitikoks"-tyyppei. Niitä jotka yrittää eduskuntaan sen 20 kertaa ja sit ne vast pääsee.. Eli ne on väkisin jotain 80-vuotiait, jotka ei tasan tiedä tai edes osaa ajatella mitä nuoriso haluaa tai kaipaa.
Ja sitten on ne 30-40 vuotiaat kukkahattutädit, jotka LUULEE tietävänsä mitä nuoret haluu. Vaik neki on oikeesti vaa.. nuorempii perskäpyi.
Ja sit siel eduskunnas saattaa olla muutama, jotka ehkä tietää asioista jotain mut jotka ei saa ääntään kunnolla kuuluviin. Ja ne on taas niitä tyyppejä, jotka vahvistaa tämän perskäpy-teorian todeksi. Poikkeuksethan vahvistavat säännön. Esim. Haavisto tuntuu olevan tälläinen poikkeus ja nyt jos siitä tulee pressa niin eduskunnassa ei ole sitäkään vähää. Ja kaikki on preskäpyi.
Ja sitten on vielä se sakki, joka tietää asioista.. Mutta jotka ajattelevat enempi rahaa. Ne on niitä finanssiperseitä.
"Vanhukset tarvii ruokaa." "Ei ne saa sitä, koska Suomel ei oo rahaa koska me halutaa uudet torkkupeitot." tai "Nuoril on ongelmii." "Joo mut meil ei oo torkkupeittoi."

Eikä pidä unohtaa EU-perseitä, jotka tekee mitä EU ikinä käskee keksiä.. "Käyrät kurkut pois kaupoista, koska ne on rumia." "Kyllä, herra EU-herra." tai "Syrjäytyneet nuoret näyttää huonolta katukuvassa.." "Say no more, herra EU-herra."
Ja koska EU antaa vaan suuntaviivoja, joita saa noudattaa jos halaa, ni Suomessa vaan sattuu olemaan ne kaikki EU-perseet jotka tekee mitä EU "käskee". Koska me halutaa olla niiiiin länsimaisia. Samalla kun "ulkomaalaiset on perseestä ja tummaihoset sais ampua"

Ollaan muuten aika vitun ristiriitanen maa. Ei ihme että puolet kansast voi huonost..
.. ja puolet onki sit eduskunnas.

Se tästä Riustiriitasoinnusta! Kiitos ja näkemiin.

Story of my wrist

No siinä se nyt sitten komeilee! Meikän ensimmäinen, muttei taatusti viimeinen tatuointi. Long time no see. Käytiin Willun kanssa ottamassa samat tekstit Tatuointikellarissa, Tampereen keskustassa. Ne maksoivat yhteensta satkun ja mun tekstii väännettii n. tunnin verran. Kauhujutut jylisi mun pääkopassa kun menin sinne, koska kaikkialla toitotettiin että ranne on hirveän kivulias paikka, mutta mutta.. Ei se ollut. Toki se nyt vähän nipisti ja aalloittain tuntui enemmän tai vähemmän, mutta en nyt kivuksi kutsuisi. Olen todella tyytyväinen lopputulokseenkin ja varmaan palaan seuraavan tatuoinnin myötä samaan mestaan!
Olen suunnitellut tatuointihankintoja useampia kuin yhden, mutten ole saanut vielä oikein mitään aikaiseksi. On suunnitteilla yhtä ja toista ja tärkeää mulle on se, että se tatuointi edustaa jotakin minulle äärimmäisen tärkeää. Olen ollut aina sitä mieltä ettei hetken mielijohteita pidä iskeä ihoon.. Mitä sitten jos kyllästyykin?
Ja sitten viime syksynä tämä tatuointi-idea syntyi hetken mielijohteesta ja periaatteessa jouduin syömään sanani. Tatuoinnin odotuksen suhteen on ollut ylä ja alamäkeä, myönnän. Aluksi olin innoissani, sitten hieman epäileväinen, sitten taas innoissani, sitten epäileväinen.. Ja sitten huomasin että epäilyt jäivät taakse ja olinkin vain innoissani. Koska tämä tatuointi, vaikka olikin osittain hetken mielijohde, sisälsi kuitenkin kaipaamani tarinan ja tarkoituksen.
Tämän tarinan taustalla on tarina, joka yllättäen kantaa viime syksyyn ja mikä vielä yllättävämpää, se liittyy Michael Monroe-bändiin. Kuten te kaikki lukijat nyt varmasti jo olette huomanneet, juoksimme n. 19 keikalla viime vuoden aikana. Vuoden viimeisien Tavastia-keikkojen yhteydessä oli Street Team-tapaaminen, jolloin Steve nauroi meille huomatessaan meidät ja totesi nyt ihossa komeilevat sanat, Long time no see.
Sinänsä joku voisi pitää tätä taustaa typeränä, mutta itse en pidä. En todellakaan. Se muistuttaa hienosta hetkestä, hienoista ihmisistä.. ja myöskin hienosta vuodesta. Tuo teksti nimittäin kuvailee kaikista parhaiten myös vuotta 2011. Se on eräänlainen ajanjakso. Tärkeä ajanjakso. Ja nyt se on aina mukana.

Seuraava voisi olla sitten ensi syksynä ja vaikkapa Klonkku.. hmm..

Miss Make-Up 2012

En yleensä liiemmin piittaa missikisoista enkä edes useimmiten tajua että sellaiset on meneillään, ennen kuin vasta sen jälkeen kun ne on jo ohi. Nyt on kuitenkin jännästi ostunut silmään kilpailut ja pakko tuoda esiin Iltasanomien artikkeli asian tiimoilta.

Artikkelissa kysellään lukijan mielipidettä siitä, kuka neitokaisista on kaunein ilman meikkiä ja olipahan tuo nyt sitten katsottava. Ja ainoastaan yksi tyttö oli selkeästi ylitse muiden. Mutta pakko nostaa ylös kysymys siitä, mitä missikilpailussa nyt sitten arvostetaan? Tämän artikkelin perusteella voisin väittää että kisoissa arvostetaan sitä, kenet on meikattu eniten. Katsokaapa kuvia linkin takaa! Verratkaa meikitöntä ja meikattua kasvoa keskenään; näyttävätkö tyypit samalta henkilöltä? Minusta eivät.
Meikkaan itsekin, olen käynyt Head Housessa meikki- ja maskeerauskoulun ja arvostan meikkitaiteilijoita, meikkaamista ja ylipäätään kosmetiikkaa. Tykkään meikata, koska se on minusta hauskaa. Mutta mielestäni meikin on oltava persoonallinen ja tuotava esiin naisen/miehen parhaat puolet eikä suinkaan peittää tai muuttaa niitä! Näissä kuvissa suurin osa tytöistä näyttää paremmilta ilman meikkiä!

Muutenkaan en tykästynyt missiehdokkaisiin. Hymyt tuntuvat osalla turhan teennäisiltä, meikit tosiaan ovat täysiä sukkia (terveisiä meikkitaiteilijoille) suurimmalla osalla.. Hyvä puoli oikeastaan näissä ehdokkaissa on kuitenkin tietty erilaisuus; kauheusihanteet on selkeästi muuttumaan päin. Ei ole enää niitä 20 kiloa painavia, 180 senttisiä luurankoja vaan jokseenkin muodokkaita naisia. Ja nostaisin esiin myös missit numeroilla 5, 9 ja 10. Silti suosikikseni nousi Viivi Suominen, joka lumoaa nimenomaan meikittömänä. Meikin kanssa tuokin taas näyttää ihan perus nilviäiseltä, mutta sitähän missikilpailut kai eniten arvostaakin..

Jep. En tykännyt meikeistä tänään. Hyi.

Joku soittaa jossakin, jotakin ja minä en ole siellä

Michael Monroen keikka provinssirockissa! Makkosen synttärit ja Gingerin viimeinen keikka bändin riveissä. Ainoa kesän festarikeikka, jonka missasin koska olin stadionilla katsomassa Bon Jovia.
Katsokaapas yle areenasta, mikäli missasitte telkusta tai itse kesällä!


MICHAEL MONROE PROVINSSIROCKISSA 2011

It's the end of the world!

Railakasta uutta vuotta vaan kaikille ja sitä rataa! Seuraa vuoden ensimmäinen blogimerkintä blogimaailmani tällä puolen, ettekä ikinä arvaa mitä se käsittelee! Ei, ei virkkausohjeita vaikka niitähän täältä löytyy pilvin pimein.. Vaan se on keikkapostaus! Uskomatonta eikö! Kyseessähän on siis Michael Monroe-bändin uuden vuoden tuplakeikat, jotka räjäyttivät Nosturin suoraan vuoteen 2012.

Kaikki alkoi siitä kun tilasin VR:n mobiililipun ja luulin ostaneeni 14.22 lähtevään junaan, mutta sitten n. 11.30 katsoin lippua ja huomasin että ei helvetti, tämä lippuhan väittääkin että mun pitäisi ehtiä junaan, joka lähtee 12.22! Tuli lievästi sanottuna kiire enkä muuten ole koskaan juossut junaan niin kovaa ja siten että juna lähtee sillä samalla askeleella kun minä pääsen vaunun eteiseen. Voisinpa sanoa että tämä oli sen reissun ensimmäinen kunnon feilaus!
Seuraava kunnon feilaus tulikisin sitten Fonectan suunnalta. Olin kerran aikaisemmin käynyt Nosturissa keikalla, enkä mitenkään muistanut missä päin Helsinkiä se oikein oli. Willu sitten tulosti Fonectalta kartan, joka päällisin puolin näytti oikein toimivalta; paitsi että se ei todellakaan johdattanut meitä suorinta tietä Nosturiin. Onneksi joku kiva täti tuli kysymään meiltä että tarvitaanko apua. Näytettiin ilmeisesti hyvin hukassa olevilta. Mitä me kyllä oltiinkin.
Mutta Fonectan feilaaminen ei vielä ollut se kaikista hämmentävin tapaus kävelyosuuden aikana vaan se, että joku venäläinen turisti tuli meitä vastaan.. ja otti meistä kuvan. Kysymättä tai sanomatta mitään. Käveli vain vastaan ja *räps*. Jäi lievästi sanottuna pöllähtänyt fiilis tästä, mutta.. Kai me sitten oltiin jonkin sortin turistinähtävyys..? Ja urponpaa tästä tekee vielä sekin että lauantainakin joku tyyppi otti meistä kuvan! Mitä? Kysynpä vaan että MITÄ?
Kävelystä vielä sen verran että en tiedä kuinka kauan Sami Yaffa seurasi meitä ja kuinka paljon onnistuimme saastuttamaan herran mieltä valtavan idiotismimme tuottamilla jutuilla, mutta siellä se käveli meidän takana kun saavuttiin Nosturille. Hauskaa on myös se että lauantaina Sami käveli meidän edellä Nosturille eikä me edes tajuttu sitä. So sad.

Perjantaina ehdittiin jonottaa n. 4 tuntia ja oli muuten lievästi sanottuna kylmä. Satoi vettä ja tuuli hieman ja noh.. Oli kylmä. Mikä oli taivaallista niin Termospullo! Ostin joululahjaksi saadulla lahjakortilla litran pönikän ja oi luoja! Mikä onkaan ihanampaa kuin kahvi jonossa! Varsinkin jos jono on kylmä. Willu joi kaksi kuppia kahdeksasta. Arvatkaa kuka joi loput kuusi?
No en minä ainakaan.

Jonotuksen päättyessä oli.. Aika paskaa. Ensinäkin jotkut idiootit, jotka olivat jonottaneet ehkä puoli tuntia, rynnistivät kaikkien ohi. Toisekseen Nosturiin vie kaksi ovea; ensin avattiin toinen ja sitten kun ne, jotka olivat jonottaneet 4-25 tuntia, olivat rynnineet eteiseen.. Päättivät isot herrat avata myös sen toisen oven, jotta ne ei-jonottaneet-tyypit pääsivät siitä sitten ohi! Voin suoraan sanoa ettei mikään maailman iloisin yllätys. Mutta onneksi eturivi taattiin uuden, lyhyen jonotuksen myötä. Juostiin Willun kanssa käsi kädessä yläkertaan eikä päästetty ketään ohi.
Makkosten lisäksi keikoilla esiintyi myös mielestäni vallan lupaava pikkumiesten bändi, Philadelphia Dynamites. Pienestä iästään huolimatta pojat vetävät vallan mallikkaasti ja mitään muuta en toivo enempää kuin että he säilyttävät tyylinsä ja itsensä eivätkä mene myymään itseään ja bändiään medialle ja typerälle maailmalle. Niitä hetken riemuvoittoja on nähty jo ihan liikaa. Joten pojat; säilyttäkää asenne niin hyvä tulee! Onnea teille!
Dynamitesin jälkeen lavalle asteli jotakin, joka järkytti ulkonäöllään ja nahkamaskeilla; Märvel. Mutta kun alkujärkytyksestä oli toivuttu niin kyllähän kolmikko veti ihan hienoja biisejä. En vain onnistunut sulattamaan sitä ulkonäköä niin täydellisesti vielä.. Jos kolmas keikka oltaisiin annettu putkeen niin sitten olisin ollut jo ihan kympillä mukana! Bändi on kuitenkin sellainen että en sen näkemisestä erikseen maksaisi, mutta jos ne joskus jotakuta lämppäävät niin olen ihan iloinen!

Mutta nämä kaksi tosiaan olivat vasta alkuverryttelyä ennen räjähdystä; Michael Monroe! Keikka alkoi ihanasti sillä tajunnan räjäyttävällä valoshowlla, joka enteili Trick of the Wristiä, mutta ei saatukkaan sitä ja hetki piti lagata että mitä helvettiä mutta ah!
Ömm.. Kohokohtia keikalta? No ehdoton kohokohta oli se kun miekkoset palkittiin kultalevyin kun Sensory Overdriven myynti ylitti yli 10 000 kipaletta Suomessa. Voiko parempaa vuoden päätöstä ollakaan? Dregenin saatua kultalevynsä, mies muisti Gingeriä ja kiitti tuota ja sitten ilmoitettiinkin että Gingerille on varattu oma kultapainos, mutta koska tuo ei silloin ollut paikalla niin se toimitettaisiin myöhemmin. Veikkaanpa että jos Gingerille ei olisi ollut omaa pystiä niin Dregen olisi raapustanut nimensä helvettiin siitä omastaan ja vienyt sen sitten Gingerille. Niin hienoista miehistä on kyse!
Sami taas sekosi levystä niin täysin että tanssi jotain hulaa ja rikkoi shampanjalasinsa. Ja Karli veti perusilmeellä, Steve mykistyi ja Makke sekosi aivan täysin. Ansaittua, niin ansaittua! Tiedä miten se nyt mihinkään vaikuttaa, mutta itseltäni löytyy levystä se Sensory bonusbiiseil ja dvd:llä, japskipainos sekä tietysti älppäri! Pitäisi se uusin painos vielä jostakin saada vaikkei se mitään uutta tarjoakaan enää.. Sinänsä.
No, mutta.. Mitäs! Voisin taas pitää kunnon palopuheen siitä kuinka Steve on ihana ja siten pitää fanityttöhetken.. No ehkä pidänkin! Se lähetti mulle lentosuukon ja iski silmää. Eihän tämä ole mitään verrattuna siihen kun herra tuli Naantalissa antamaan minulle ja vaimolleni suukot poskille. Se se oli hienoa! Mutta kyllä tämmöinenkin ihanuus toimii joka kerta!
Ainiin ekalta keikalta jäi Dregenin plektra ja tokalta Steven plektra käteen. Aina ennen keikkaa ajattelen että "En jaksa saalistaa enää plekui tai mitään kun niitä on sata kotona", mutta aina sitä sitten kuitenkin tulee niitä keräiltyä.

Encoreja tuli vissiin ainakin kaksi, jos ei enemmänkin. Kolme? Ainakin vierailijoita kävi hillumassa lavalla useampiakin. Keikka kesti pari tuntia ja luojan kiitos järkkärialueella oli vesitarjoilua; siellä olisi nääntynyt ilman sitä! Kiitos siis Nosturin henkilökunnalle siitä.
Öää.. Yhden encoren aikana se pikkulaulajapoika Philadelphia Dynamitesta kävi laulamassa yhden biisin ja tällöin Makkonen itse oli rummuissa. Karl katosi johonkin siinä välissä ja veikkaamma että mies meni tupakalle. Pikkulaulajapoika veti hyvin ja varmasti paremmin kuin monet muut siinä tilanteessa; itse en varmasti olisi pystynyt edes seisomaan siellä lavalla..
Hauska pointti muuten keikoista; emme kuulleet Taxi Driveriä kummallakaan keikalla ja olen tähän oikeastaan ihan tyytyväinen! Kyllähän se klassikko on ja hieno biisi ja on todella hienoa huutaa sen alussa, mutta.. Ei sitä tarvita enää. Makkosilla on muitakin hyviä biisejä.

Keikan jälkeen pari japanilaista tyttöä tuli meidän luokse ja otettiin randomisti yhteiskuvia. Todella kivoja ihmisiä ja tavattiin sitten uudelleen vielä alakerrassa, jolloin tarjouduin ottamaan heistä valokuvan sellaisen jättimäisen MM-julisteen edessä koska he näyttivät siltä että haluaisivat. Tavattiin kaksikkoa sitten seuraavana päivänäkin ja nyt toivon että pongasin heidät, tai ainakin toisen, Facebookista.
Siihen jättisuureen posteriin sai jättää terveisiä bändille ja toki jätimme idiotismimme jalanjäljet sinnekin.
Ja niin päättyi ensimmäinen päivä, ryömimme kaupan kautta kämpille ja päästiin joskus puoli kuuden aikoihin koisimaan. Hieno päivä! .. Ja vasta puolet takana.

Lauantaina sitten suunnistimme ennen kolmea jonottelemaan ja oltiinkin siellä sitten toisena porukkana paikalla. Tällä kertaa oli kylmempi kuin perjantaina, koska oli ilmeisesti pakkasta. Jonotus vaan oli hauskempaa ja rennompaa kuin edellisenä päivänä ja siinä turistiin lämpimiksemme. Lisäksi, koska kaikki olivat edes naamatuttuja edellisiltä keikoilta, saatiin jono muodostettua mukavasti saapumisjärjestyksen mukaan. Toisin kuin perjantaina, jolloin jonottamisella ei tuntunut olevan kellekään mitään merkitystä.
Viisi tuntia ehdimme jonottaa, juoda jälleen termospullollisen kahvia ja käydä lämmittelemässä muutaman kerran. Tehtiin myös mukava sotasuunnitelma ja Willu jäi narikkaan siinä missä mä pingoin tuhatta ja sataa Nosturin portaat ylös.. Ja feilasin, koska juoksin ihan ylimpään kerrokseen vaikka olisi yhtä aikaisemmin pitänyt jäädä pois. No ei se mitään, päästiin kuitenkin eturiviin ja sehän se tärkeintä oli.
Jälleen kerran järkkärialueella oli vesijakelu ja tällä kertaa kiva järkkärisetä kävi myös infoamassa siitä. Hän sanoi myös että salaman kanssa valokuvaaminen on kielletty ja samoin videokuvaaminen ja tämä kaikki esiintyjien pyynnöstä. Mulla on videota perjantain keikasta, siitä kun Sensory Overdrive palkittiin, mutta en nyt tiedä viitsinkö julkaista sitä missään koska tälläinen juttu oli seuraavana päivänä. Sitäpaitsi en voinut pitää päätäni kiinni videolla, joten älämölöni raikaa sieltä läpi..
Järkkäri antoi meille myös hauskat valotikut, joista sitten seottiin enemmän tai vähemmän. Star Warsista tuli totta ja nenä sai oman osansa tikuista. Kiitos, Nosturin järkkärisetä!

Philadelhpia Dynamites ja Märvel soittivat taasen ja nyt on pakko tähän väliin pitää pieni palopuhe suomalaisten tylsyydestä; Vähänkö oli kamalaa kun Märvelin setä kehotti parvella olevia ihmisiä nostamaan kädet ilmaan koska siellä näytettiin niin kuolleilta.. ja kukaan ei nostanut kättä. Mitä ihmettä? Tämä bändi kuitenkin tuli Dregenin suosittelemana Ruotsista saakka vetämään meille uuden vuoden pippalot ja siitä kiitokseksi se saa jäässä olevan yleisön! Mitä! Kamalaa!
Itse olin jo ihan fiiliksissä vaikken biisejä osannutkaan. Ansaitsin kuitenkin laulajalta huomionosoituksen. Ja nyt oon ylpee koska ainaki olin messissä! Pöh..

Itse keikka alkoi aika yllättäen hieman ennen 00.00. Ei valoshowta eikä Trickiä, mutta lähtölaskenta uuteen vuoteen ja confettisade!
Keikan alussa tapahtui kuitenkin jotain yleisössä ja joku ilmeisesti oli pyörtyä. Michael sitten kiisi apuun ja käski ihmiset kauemmas ja käski auttaa naisen ylös sieltä jostakin ja sivummalle. Koko keikka vaikeni hetkeksi ja oli hienoa kun ihmiset tottelivat. Michael sitten keräsi vielä naisen laukunkin talteen ja otti sen lavalle, jottei sitä pöllittäisi. Tämän tapauksen myötä Dregen kevensi tunnelmaa kommentoimalla laukkua "naisellisella" äänellä; "Hey, that's mine!". Kuolin. Mutta hyvä kevennys!
Dregenistä puheenollen; se mies näyttää hyvin pieneltä ja onnettomalta ilman kitaraansa. Makke pölli sen kitaran jossain välissä keikkaa ja ensin miesparka yritti olla kuin ei olisikaan ja meni lavan takaosaan juomaan jotain shampanjaa tai jotain, muttei sitten osannut olla ilman kitaraa ja paineli backstagelle hakemaan tupakkansa. Palattuaan tupakka huulessa, tuo palloili vielä hetken ja haki sitten toisen kitaran kun ei näyttävästi omaansa meinannut takaisin saada.
Ah! Antti-Santeri oli lavalla ja sitä kiiteltiin, jee!

Makke tarjoili keikalla myös mansikoita ja rypäleitä ja me saatiin Willun kanssa yhdet mansikat. Oli muuten parhaimman makuiset mansikat ehkä ikinä! Olkoonkin että ne oli puoliraakoja, mutta syytettäköön siitä joulu-tammikuuta.
Lisäksi miekkoset heittelivät sikana postikortteja yleisöön, mutta puolet niistä feilautui ja tippui järkkärialueelle. Niitä sitten metsästettiin keikan jälkeen; itse keräsin niitä muutamia ja vein niille japanilaisille, koska ne eivät kai saaneet yhtään niistä ja tuntui että niille ne on tärkeempi juttu ku mulle. Mul kuitenkin on niitäki tuhat kotona, kiitos Backstage rockshopin.
Karli karkas taas tupakalle kun Makkonen painoi rumpuihin ja se Dynamitesin laulaja tuli taas vetämään biisin.

Kaiken kaikkiaan aika nostalginen keikka ja kuultiin Dregenin "JUMALLLAUTA!" ja Steven "blaablaa" ja The eye of the tigerin alku, vaikkei Makke sitä suostunutkaan laulamaan. Harmi. Rocky rocks!
Keikan jälkeen leikittiin sitten hetki kanaemoja ja autettiin pari pikku nuijapäätä bussiin. (: (niin vissii. Jäätii ku tatit siihe asemalle ku ne hilpas himaa.) Hurrayy!

Todella loistava uuden vuoden vaihde! Ennen keikkaa tehtiin myös muutamia uuden vuoden lupauksia, kuten.. Lopetan sarkastiset vitsit. En vittuile kenellekään. En puhu pahaa kenestäkään. Pysäytän ilmastonmuutoksen. Pelastan maailman. Mietin mihin käytän rahani ennen kuin ne menee keikkoihin. Vähennän keikoilla juoksemista..
Ja muuta yhtä mukavaa! Hieno vuosi siis tulossa. Paljon lupauksia rikottavaksi!

ps. Meiksi sai vihdoinkin mun Trick of the Wrist-sinkun numerolla 142 varustettuna.

pps. Menin ja liityin formspringiin, joten ask me anything!