Unimaailman ihmeitä

Nyt on mennyt vähän aikaa silleen etten juurikaan ole nähnyt unia tai jos olen niin en muista oikeastaan mitään näistä unista. Vähän aikaa sitten näin hirveästi unia Niinirannasta koska tämä on ensimmäinen kesä viiteen vuoteen kun en ole menossa Niinikseen.
Unista tuli kuitenkin tänään ruokapöydässä puhetta (olen siis Kouvolassa kotosalla, en vielä puhu ihan niin paljon itsekseni ;)) unista ja mummoni sitten kertoi omansa. Aloin siinä ajattelemaan omia uniani tässä vuosien varrelta ja heti päällimmäiseksi nousi uni joltain vuodelta.. '98? '99? Joka tapauksessa mieleenpainuvin uni ja päätin sitten että pakko kertoa tuo uni tänne.

Eli isäni kuoli vuonna 1997 minun ollessani 7 vuotias ja tottakai, hänen kuolemansa on ollut vaikein asia koko elämässäni. Hänen kuolemansa aikoihin näin kuitenkin unen, joka auttoi minua pääsemään yli siitä. Unessa olin yhden kaverini kanssa eksynyt pimeään metsään emmekä oikein tienneet missä olimme tai minne piti mennä. Jonkun aikaa harhailtuamme saavuimme jonkun tehtaan luo ja päätimme mennä kysymään apua siellä työskentelevältä ihmiseltä. No, kukapa muukaan siellä oli töissä kuin oma isäni. Siinä unessa emme tunteneet toisiamme, mutta isäni jätti työnsä hetkeksi ja kuljetti meidät pois metsästä takaisin ihmisten ilmoille. Kääntyessämme kaverini kanssa kiittämään, hän oli poissa.

Uni on jäänyt kaikista parhaiten mieleen yksityiskohtia myöten koska tosiaan, näin tuon unen aika pian isäni kuoleman jälkeen. Jotenkin olen pienestä pitäen ajatellut että se oli isäni tapa kertoa minulle että vaikka hän on poissa, hän on silti tuolla jossakin ja pitää huolta. Nyt jälkeenpäin ajatellessani pimeää metsää, sitä ettemme unessa tunteneet toisiamme ja kuinka isä johdatti meidät pois ja katosi sitten niin alan löytämään tarkoitusta noille kaikille. Pimeä metsä on selkeästi se suuri suru mikä varjosti silloin mieltäni. Unessa emme ehkä tunteneet toisiamme, koska isä oli kuollut emmekä periaatteessa enää voineet tunteakkaan. Isä auttoi meidät pois metsästä kertoo siitä kuinka hän on auttamassa koko ajan, vaikkei häntä näekään. Hän katosi unen lopussa eli hän ei ole tulossa takaisin.
Huomatkaa että olin tosiaan 7-8 vuotias tämän unen nähdessäni. Tämän unen takia uskon että vaikkei maailmassa olisikaan jumalia tai muuta niin ainakin maailmassa on suojelusenkeleitä, jotka ovat meidän omia läheisiämme. Ystävät ovat tässä elämässä kanssamme pitämässä meitä silmällä, mutta heidän poissaollessaan suojelusenkeli katsoo peräämme.

Unihan se vain oli, mutta muistan kuinka todentuntuinen.

Kaiken sadistisuuden multihuipentuman ääripää

.. ja minä rakastan sitä!

Osallistuimme siis J.J.:n ja Aleksin kanssa Uneton48-kilpailuun, jossa tehtävänä oli tehdä 7 minuuttia pitkä lyhytelokuva 48 tunnissa. Aivan äärimmäisen sadistista touhua, mutta jos siitä suoriutuu niin se kyllä kertoo kuka on oikealla alalla!

Perjantaina seittemältä illalla saimme tehtävänannon ja kello rävähti käyntiin. Genreksi saimme katastrofielokuvan, mutta heti alkuun päätimme ettemme lähde tekemään pitään perinteistä 2012 ja The Day After Tomorrow-paskaa vaan enemmänkin henkilökohtaisempaa elokuvaa. Sitäpaitsi resurssit sun muut eivät olisi antaneet myöten, vaikka loistava ukonilma iskikin lauantai-iltana. :D

Elokuvasta en kerro sen enempää nyt, koska ensi-ilta on tulossa vielä enkä itsekään pidä spoilereista. Täytyy nyt kuitenkin mainostaa helvetin ylpeänä että aivan mahtava elokuva saatiin aikaiseksi! Ja tosiaan, nyt kyseessä on ensimmäinen elokuvamme, joka saa ensi-iltansa Finnkinon leffateatterissa!

Kilpailu oli kyllä aivan uskomaton ja kuten J.J. tuossa viikonlopun aikana totesikin; Jos tästä tehtävästä suoriutuu kunnialla, olet oikealla alalla! Eivät kaikki onnistu saamaan elokuvaa aikaiseksi kahdessa vuorokaudessa. Itseasiassa yli 90 joukkueesta vain 80 leffaa palautettiin deadlineen mennessä.

Ja vielä sen verran että koska nyt ollaan oikealla alalla, sain tänään pääsykoekutsun Tampereen ammattikorkeaan medianomi-linjalle! Ensi viikolla pääsykokeet ja jos nyt en mokaa niin sitten on hieno vuosi tulossa. Harmittaa vaan että vitun hyvä porukka jää tänne Helsinkiin..

"ISO HALI KAIKILLE LUOKKALAISILLE, OLETTE IHANIA!"

.. ainiin paitsi sinä. ;)

Ross Decker kiittää J.J.:tä ja Alexanderia kuluneesta viikonlopusta.

Sooner or later though, you always have to wake up.

Joskus kaikki menee päin Helvettiä ja tuntuu että oikeasti mikään ei onnistu. Istuin eilen töissä myymässä niitä typeriä lehtiä ja sain korkeat 2 lehteä myytyä. Niistä tienasin 15 euroa eli mun tuntipalkkani oli huikeat 3 euroa. Ei palkassa nyt sinänsä mitään, mutta se turhautumisen tunne kun istut siellä kuumassa toimistossa soittelemassa äkäsille mummoille. Eilinen ei todellakaan ollut minun päiväni.
Ainiin, en saanut pääsykoekutsua.

Taitaa siis tulla ensimmäinen kunnon takaisku Roxx Deckerin aikakauteen, mutta se ei tiedättekös oikeastaan.. No se ei haittaa. Ensinhän se vitutti ja toki vituttaa edelleenkin etten päässyt edes pääsykokeisiin. Mutta sitten aloin ajattelemaan että kukaan ei ole saavuttanut huippua helposti (paitsi jotkut lollerot Idolsit ja X-Factorit) ja ne jotka ovat, en haluaisi kuulua heihin. Haluan tehdä töitä onnistumiseni eteen ja siksi minusta on jossain määrin hyvä että tuli tämmönen isku. Kuten tuossa pari blogia taaksepäin mainitsin, alhaalta pääsee vain ylöspäin!

Tämä helsinkiläinen muuttaa siis todennäköisesti vuodeksi takaisin Kouvolaan. En ole vielä ihan päättänyt muutanko omaan kämppään vai takaisin äiskän luo. Sinänsä oma kämppä Kouvolan keskustasta olisi ihan jees, mutta sitten toisaalta maalla on mukavaa. Eikä maalla tarvitsisi katsella känniääliötä ikkunastaan (ja voisi käydä suihkussa ja saunassa koska haluaa ja pestä pyykkiä koska haluaa jne.).
Kesän vietän nyt tsimpaillen ympäriinsä, mutta syksyllä hankin sitten töitä. Luultavasti odottelen ensi kevään yhteishakua ja haen sitten uudestaan, tälläkertaa myös sinne Kyamkiin.

Suunnitelmia siis löytyy vaikka takaisku tulikin! Tämä ei nimittäin ole semmonen paikka, missä pitää hypätä kaivoon vaan tää on yks niistä hetkistä jolloin pitää pysyä kovana ja jatkaa taistoa!

Sooner or later though, you always have to wake up. Otsikko on tänään suora quote Avatar-elokuvan Jake Sullylta. Minusta tuntui että tuo lause kertoo tällä hetkellä kaikkein parhaiten omista ajatuksistani. Elin vuoden unelman ensimmäistä vaihetta, mutta sitten en saanut pääsykoekutsua ja oli pakko herätä. Uskon kuitenkin että niinkuin Avatarissa, omassa tarinassanikin on se maailma josta ei enää tarvitse herätä. Että joskus kaikki kääntyy päälaelleen ja
tämä Suomi onkin se unimaailma siinä missä nyt se on California.

Everything is backwards now, like out there is the true world, and in here is the dream.

Moi, soitit vaan kertoaksesi että olen paras.

Tänään huomasin kuinka vääristynyt ja hullu tämä maailma on. Olen toki huomannut tuon aikaisemminkin, mutta tänään se pääsi jälleen esille enemmän kuin hyvin. Sitä ei yleensä pysähdy ajattelemaan, mutta joskus pienet yksityiskohdat saavat sen pienen miehen tuossa olalla huutamaan kuin hullu maailma on.

Ensinäkin olin siis tänään Meilahden seurakunnan iltapäiväkerhossa kaitsemassa pieniä lapsia. Sijaisuutta hoitamassa siis. Noh, kahvitauolla kävin sitten hakemassa minulle ja työtoverilleni kahvia. Siinä odotellessani että kahvi valuu kuppeihimme sellaisesta aivan jumalattoman kalliista kahvinkeittomasiinasta, huomasin sivusilmälläni aivan törkeän ison laajakuvatelevision. Olin ihan puulla päähän lyöty koska en olisi karuimmissa unissanikaan uskonut että seurakunnalla on rahaa pistää laajakuvatelkkareihin. No ei tässä mitään sinänsä, mutta kun siinä television vieressä roikkui iso juliste nälkäisestä lapsesta. Tekstinä kuului "Tänäkin päivänä jossain tuolla lapsi ei saa syödäkseen".
Olimme työparini kanssa syöneet täytekakun jämiä ennen töiden alkua. Mitä tämä kertoo seurakunnista? Minulle lähinnä tuli mieleen kuinka pyhimysmäinen nykypäivän seurakunta osaakaan olla.

Noh, koska en itse ole niin seurakuntapainoitteinen ja pyhimysmäinen nykyään ja omat uskonasiatkin ovat vähän ristiriidassa Raamatun kanssa, niin voin tässä vaihtaa kokonaan aihetta enempi materialismisenpään suuntaan.

Moi, soitit vain kertoaksesi että olen paras. Tämä lause kuvaa iltaani enemmän kuin hyvin. Menin tänään työpaikalleni irtisanoakseni itseni, mutta sen sijaan että olisin saanut tahtomani pomoni sanoikin minulle:
"Olet aivan liian potentiaalinen ja hyvä myyjä enkä halua luopua sinusta kesäksi." Noin sanottuaan hän tarjosi minulle suurensuurta palkankorotusta. En nyt mene sen enempää tätä puimaan julkisesti, koska käskettiin vaieta. Mutta siis pointti tässä on tänään se kuinka hullu maailma on tältäkin kantilta.
Kuka antaa palkankorotuksen irtisanovalle ihmiselle?
Suomen valtion hulluudesta kertoo myös se, kuinka joku Finnairin työntekijä oli pöllinyt shampanja-pullon lentokoneesta ja saanut potkut. Varas haastoi Finnairin oikeuteen ja sai 30 000 euron korvaukset! Hänelle siis oikeasti maksettiin 30 000 euroa varastamisesta.

Way to go fucking Finland.
Materialistina olen onnellinen saamastani palkankorotuksesta, mutta samalla kiroan maailman vääryyttä. Tästä pääsemme jälleen vanhaan, tuttuun tulokseen: Mira T. ja Roxx Decker ovat eri persoonat lukittuna samaan ruumiiseen.

You tell a story and I will hear you

Katsoin eilen pitkästä aikaa Australia-leffan ja huomasin kesken elokuvan ajattelevani "Wooo.. Vähänkö ois siistii jos joskus tekis leffaa Nicole Kidmanin ja Hugh Jackmanin kans. Ja sit vois sanoo niille etten koskaa uskonu sen päivän tapahtuvan ku tuijotin niitten leffoi kotona Suomessa."

Sitten leffan loppupuolella Nullah sanoo että mikään ei ole tärkeämpää kuin tarinoiden kertominen koska se pitää läheiset mukana vaikka mitä tapahtuisi. Vielä en tiedä onko tuossa lauseessa perää, mutta aion ottaa siitä selvää tässä vuosien varrella. Jotenkin minusta jo nyt tuntuu että käsikirjoittaja on tuohon lauseeseen upottanut omia ajatuksiaan, joten mitä suuremmimmalla todennäköisyydellä se pitää paikkansa.

Aion kuitenkin kertoa tarinoita, koska minusta se on kivaa ja hienoa. Allekirjoitan täydellisesti Australiasta tutun quoten "Ihmisellä on vain tarinansa.". Allekirjoitain myös sen "Jos ihmisellä ei ole rakkautta, hänellä ei ole mitään." Elokuvia pitää tehdä vain ja ainoastaan rakkaudesta ja intohimosta, ei rahasta tai maineesta. Jos sinä rakastat tekemääsi elokuvaa, muukin maailma voi rakastaa sitä. Jos häpeät esitellä luomuksesi, muu maailma menettää uskonsa sinuun. Tämä pätee myös kaikessa muussakin kuin vain elokuvissa. Toisaalta jos et pysty rakastamaan sitä, mitä teet.. On aika vaihtaa alaa. Ihmisen kuuluu tehdä sitä, mistä se tykkää.

Roxx Deckerin lakikirja osa 4.
Täällä eletään vain kerran, joten kirjoita tarinastasi sellainen kuin haluat sen olevan.

Tästä tuli muuten mieleen Bon Jovin uskomattoman hieno kappale "Story of my life", josta on nyt pakko ottaa muutama lyriikka tähän.
This is the story of my life and I write it everyday
I know it isn't black and white and it's anything but grey
I know that no I'm not alright, but I feel ok cos anything can, everything can happen
That's the story of my life.

Ihmisellä on vain tarinansa. Haastan kaikki kirjoittamaan oman tarinansa semmoiseksi ettei sen esittämistä tarvitse hävetä. Rakasta tarinaasi niin maailma rakastaa sitä myös. Häpeä sitä ja kaikki menettävät uskonsa sinuun.