No avaudun kuitenkin unistani.
Toissayönä näin unta että oltiin menossa porukalla Tavastialle keikalle. Meillä oli aivan sairaasti kamaa mukana ja melkein luhistuttiin kaiken sen alle. Jonkun tolpan takana Steve kyyläsi meitä valkosessa takissa ja röökiä poltellen. Se tervehti meitä nauraen, kuten aina. Mutta mä en osannut sanoa sille mitään vaan jäädyin.
Sitten yhäkkiä oltiinkin olevinamme lavan edessä paitsi että lava oli jotain aivan sairasta. Se oli kaksiosainen; Sen toinen, etummainen osa oli täysin pyöreä ja se oli erotettu tästä toisesta, peruslavasta pienellä kaarella, jollain "eturivikaistaleella". Lisäksi tällä pyöreällä lavalla oli sairaasti jotain tolppia ja portaita ja kerroksia. Me juostiin siellä kuin päättömät kanat kun ei tiedetty missä meidän pitäisi olla! Bändi soitti lavalla, mutta me ei nähty niistä ketään koska tunnuttiin aina olevan väärässä paikassa. Sitten siellä oli jotain tyyppejä, ilmeisesti järkkäreiden irvikuvia, jotka käski meidät aina pois siitä mihin ikinä rantauduttiinkaan. Lopulta ehdittiin nähdä Steve, muttei ketään muuta. Sekin kävi vain kerran sillä lavan reunalla (lava oli muuten törkeen matala kaikesta sokkelomaisuudestaan huolimatta).
Sitten yhtäkkiä olinkin jo keikan jälkeisessä elämässä ja matkalla johonkin, mutten tiedä minne. Joku yritti estää mua menemästä sinne jonnekin mutten tiedä kuka, miksi ja miten. Yritin kuitenkin kielloista huolimatta. Olin kai jossain kerrostalojen katoilla hmm..?
Tänään heräsin aamulla puoli kuudelta siihen että olin juossut Ruisrockin lavan eteen hirveellä vauhdilla vain todetakseni että eturivi on jo täynnä jengiä.
Että joo-o. Moi vaan kaikki! Meiksi tässä stressaa ihan turhasta ja aivojeni tilalla on sokkeloitunut rihmasto, jossa ilmeisesti vilistää ainoastaan Steve koska kaikki muut äijät oli kadonnu. Että kiitosta vaan!
Ps. Alotin englannin kielisen blogin ihan LA:ta ja siellä olevia ihmisiä ajatellen mutta saa toki muutkin lukee jos kiinnostelee; Roxx Decker's MerryGoRound
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti