Ja se kutsuu Petoa luokseen

Olen kaislikossa piilosilla ja tuijotan jättimäistä petoa, joka taas on kiinnittänyt kaiken huomionsa palavaan kaupunkiin järven päällä. Teen käsilläni eleen, jolla käsken olla hiljaa ja viiton sitten pieniä ihmisiä jatkamaan pakoaan kaislikon halki kauemmas liekeistä.

Tajuan jotakin ja sydämeni jättää lyönnin väliin.

Kiiruhdan siskonpoikieni perässä palavasta talosta yläkertaan vieviin portaisiin. Kuulen jonkun huutavan. Pysähdyn ja käännyn hetkeksi katsomaan taakseni, jolloin harkitsen aavistuksen. Se riipaisee vain kerran, mutta tämä kaupunki ei ole minun ongelmani. Velvollisuuteni juoksee juuri yläkertaan. Niinpä käännän selkäni ihmisten kärsimykselle ja juoksen puiset portaat viimein ylös, pohtien samalla.. Pitäisikö minun jättää karvakauluksinen viitta taakseni? Se on tällä hetkellä ainoa symboli, joka kertoo siitä kuka olen.

Juostessani, katsahdan vielä viimeisen kerran taakseni. Näen lapsuuden ystäväni viitanhelman katoavan palavan pylvään taakse ja pysähdyn hetkeksi. Tajuan sanomattakin ettei hän hylännyt minua vaan erkani pienentyneestä joukostamme vain voidakseen tehdä jotain hyväksemme. Kiitän häntä mielessäni ja jatkan juoksemista.

Pysähdyn viimein hiekkatielle ja huokaisen helpotuksesta. Palava kaupunki on jäänyt taaksemme ja saatan hetken hengähtää. Kaivan taskustani hopeisen, timantein kirjaillun sormuksen ja katselen sitä hetken. Se näyttää aivan tavalliselta sormukselta, mutta samassa saan ikävän välähdyksen. Tulinen rengas, jota seuraa pedon huuto järveltä käsin. Tajuan ettemme ole enää turvassa.

Käsken poikia piiloutumaan. Nuorempi tekee kuten käsken, mutta pojista vanhempi vaatii päästä mukaani. Pyydän häntä pysymään veljensä luona ja lupaan, etten lähde kuolemaan. Että etsin heidät vielä kun tämä kaikki on ohi. Suutelen pojan päälakea ja käsken tuota kiiruhtamaan. Tiemme eroavat ja lähden itse juoksemaan tietä pitkin vastakkaiseen suuntaan.

Katson sormusta kädessäni ja puhun sille. Haastan Mustan Ruhtinaan vastaamaan uhooni, mutta samassa tämä puhelu keskeytyy vanhan naisen pysäyttäessä minut. Sanon tämän olevan nyt hieman huono hetki, sillä puhun juuri Sauronin kanssa.

Yritän päästä eroon sormuksesta. Heitän sen pellolle aina vain uudelleen, mutta aina se palaa magneetin tavoin luokseni. Ymmärrän ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin paeta ja jättää kaikki taakseni. Sormus vainoaa minua ja se kutsuu Petoa luokseen.

Juoksen.

ps. mun unimaailma on joskus hyvin, hyvin eeppinen.