Nyt on mennyt vähän aikaa silleen etten juurikaan ole nähnyt unia tai jos olen niin en muista oikeastaan mitään näistä unista. Vähän aikaa sitten näin hirveästi unia Niinirannasta koska tämä on ensimmäinen kesä viiteen vuoteen kun en ole menossa Niinikseen.
Unista tuli kuitenkin tänään ruokapöydässä puhetta (olen siis Kouvolassa kotosalla, en vielä puhu ihan niin paljon itsekseni ;)) unista ja mummoni sitten kertoi omansa. Aloin siinä ajattelemaan omia uniani tässä vuosien varrelta ja heti päällimmäiseksi nousi uni joltain vuodelta.. '98? '99? Joka tapauksessa mieleenpainuvin uni ja päätin sitten että pakko kertoa tuo uni tänne.
Eli isäni kuoli vuonna 1997 minun ollessani 7 vuotias ja tottakai, hänen kuolemansa on ollut vaikein asia koko elämässäni. Hänen kuolemansa aikoihin näin kuitenkin unen, joka auttoi minua pääsemään yli siitä. Unessa olin yhden kaverini kanssa eksynyt pimeään metsään emmekä oikein tienneet missä olimme tai minne piti mennä. Jonkun aikaa harhailtuamme saavuimme jonkun tehtaan luo ja päätimme mennä kysymään apua siellä työskentelevältä ihmiseltä. No, kukapa muukaan siellä oli töissä kuin oma isäni. Siinä unessa emme tunteneet toisiamme, mutta isäni jätti työnsä hetkeksi ja kuljetti meidät pois metsästä takaisin ihmisten ilmoille. Kääntyessämme kaverini kanssa kiittämään, hän oli poissa.
Uni on jäänyt kaikista parhaiten mieleen yksityiskohtia myöten koska tosiaan, näin tuon unen aika pian isäni kuoleman jälkeen. Jotenkin olen pienestä pitäen ajatellut että se oli isäni tapa kertoa minulle että vaikka hän on poissa, hän on silti tuolla jossakin ja pitää huolta. Nyt jälkeenpäin ajatellessani pimeää metsää, sitä ettemme unessa tunteneet toisiamme ja kuinka isä johdatti meidät pois ja katosi sitten niin alan löytämään tarkoitusta noille kaikille. Pimeä metsä on selkeästi se suuri suru mikä varjosti silloin mieltäni. Unessa emme ehkä tunteneet toisiamme, koska isä oli kuollut emmekä periaatteessa enää voineet tunteakkaan. Isä auttoi meidät pois metsästä kertoo siitä kuinka hän on auttamassa koko ajan, vaikkei häntä näekään. Hän katosi unen lopussa eli hän ei ole tulossa takaisin.
Huomatkaa että olin tosiaan 7-8 vuotias tämän unen nähdessäni. Tämän unen takia uskon että vaikkei maailmassa olisikaan jumalia tai muuta niin ainakin maailmassa on suojelusenkeleitä, jotka ovat meidän omia läheisiämme. Ystävät ovat tässä elämässä kanssamme pitämässä meitä silmällä, mutta heidän poissaollessaan suojelusenkeli katsoo peräämme.
Unihan se vain oli, mutta muistan kuinka todentuntuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti