tiistai 11. toukokuuta 2010

Moi, soitit vaan kertoaksesi että olen paras.


Tänään huomasin kuinka vääristynyt ja hullu tämä maailma on. Olen toki huomannut tuon aikaisemminkin, mutta tänään se pääsi jälleen esille enemmän kuin hyvin. Sitä ei yleensä pysähdy ajattelemaan, mutta joskus pienet yksityiskohdat saavat sen pienen miehen tuossa olalla huutamaan kuin hullu maailma on.

Ensinäkin olin siis tänään Meilahden seurakunnan iltapäiväkerhossa kaitsemassa pieniä lapsia. Sijaisuutta hoitamassa siis. Noh, kahvitauolla kävin sitten hakemassa minulle ja työtoverilleni kahvia. Siinä odotellessani että kahvi valuu kuppeihimme sellaisesta aivan jumalattoman kalliista kahvinkeittomasiinasta, huomasin sivusilmälläni aivan törkeän ison laajakuvatelevision. Olin ihan puulla päähän lyöty koska en olisi karuimmissa unissanikaan uskonut että seurakunnalla on rahaa pistää laajakuvatelkkareihin. No ei tässä mitään sinänsä, mutta kun siinä television vieressä roikkui iso juliste nälkäisestä lapsesta. Tekstinä kuului "Tänäkin päivänä jossain tuolla lapsi ei saa syödäkseen".
Olimme työparini kanssa syöneet täytekakun jämiä ennen töiden alkua. Mitä tämä kertoo seurakunnista? Minulle lähinnä tuli mieleen kuinka pyhimysmäinen nykypäivän seurakunta osaakaan olla.

Noh, koska en itse ole niin seurakuntapainoitteinen ja pyhimysmäinen nykyään ja omat uskonasiatkin ovat vähän ristiriidassa Raamatun kanssa, niin voin tässä vaihtaa kokonaan aihetta enempi materialismisenpään suuntaan.

Moi, soitit vain kertoaksesi että olen paras. Tämä lause kuvaa iltaani enemmän kuin hyvin. Menin tänään työpaikalleni irtisanoakseni itseni, mutta sen sijaan että olisin saanut tahtomani pomoni sanoikin minulle:
"Olet aivan liian potentiaalinen ja hyvä myyjä enkä halua luopua sinusta kesäksi." Noin sanottuaan hän tarjosi minulle suurensuurta palkankorotusta. En nyt mene sen enempää tätä puimaan julkisesti, koska käskettiin vaieta. Mutta siis pointti tässä on tänään se kuinka hullu maailma on tältäkin kantilta.
Kuka antaa palkankorotuksen irtisanovalle ihmiselle?
Suomen valtion hulluudesta kertoo myös se, kuinka joku Finnairin työntekijä oli pöllinyt shampanja-pullon lentokoneesta ja saanut potkut. Varas haastoi Finnairin oikeuteen ja sai 30 000 euron korvaukset! Hänelle siis oikeasti maksettiin 30 000 euroa varastamisesta.

Way to go fucking Finland.
Materialistina olen onnellinen saamastani palkankorotuksesta, mutta samalla kiroan maailman vääryyttä. Tästä pääsemme jälleen vanhaan, tuttuun tulokseen: Mira T. ja Roxx Decker ovat eri persoonat lukittuna samaan ruumiiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti