Ja minä rakastan.

On olemassa kahdenlaista rakkautta; tavallista rakkautta ja sitten on keikkarakkautta. Ero on siinä että keikkarakkaus kestää.
Tämän päivänä filosofian teille tarjosi arvon Roxx Decker.

Nyt on siis keikkavuosi 2011 korkattu! Michael Monroe bändeineen eilen Turussa jossain kulttuuritapahtumassa ja hei, parempaa showta ei ole vielä tällä vuodella nähty! Tuloillaan neljä Maikkelin keikkaa ja lisäksi Pellen keikka kera Samin ja Andy McCoyn! Lisäksi tietenkin arvon Scorpions viimeisen kerran Tuurin Miljoonarockissa!
Mikä siis tekee keikoista niin älyttömän siistejä?

Rakastan sitä kun saa tietää tulevasta keikasta.
Rakastan keikasta puhumista ja ilmoittamista.
Rakastan sitä, kuka lähtee kanssani keikalle.
Rakastan lippujen ilmestymisen odottamista.
Rakastan lippujen ostoa.
Rakastan lippujen noutamista.
Rakastan sitä viikkoja kestävää odotusta.
Rakastan sitä keikan lähestymisen hehkutusta.
Rakastan sitä kun pitää suunnitella mitä laittaa päälle..
.. tai miten laittaa hiukset.
Rakastan kynsien lakkaamista keikkaa varten.
Rakastan korujen valitsemista.
Rakastan meikkaamista keikkaa varten; kiilat ja mustaa meikkiä!<3 br="br">Rakastan punaista huulipunaa.
Rakastan sitä odotusta, joka tekee keikasta niin hienon.
Rakastan sitä kun laskee tunteja keikan alkuun ja kuinka tunnit sitten yhtäkkiä muuttuvat minuuteiksi.
Rakastan sitä kun joku bändin jäsenistä vilahtaa backstagen ja lavan välissä.
Rakastan roudareiden touhujen katselua, koska tietää että jälleen ollaan joko yksi bändi lähempänä sitä oikeaa tai sitten yksi vahvari lähempänä rakkautta.
Rakastan sitä ääntä, mikä lähtee kitaroista kun niitä viritetään.
Rakastan sitä häiriöääntä, mikä lähtee mikistä ennen kuin se saadaan kondikseen.
Rakastan sitä kun yksi mikkiteline on selkeästi muita alempana. Aivan siinä oikeassa reunassa.
Rakastan sitä kun lavan eteen laskeutuu selkeät portaat..
Rakastan sitä kun joku roudari vetää rumpusoolon ja yleisö huutaa sitä iänikuista "Soittakaa Paranoidi!":a.
Rakastan sitä kun lämppäri aloittaa eikä onnistu aivopesemään.
Rakastan sitäkin enemmän sitä kun lämppäri/t lähtee pois lavalta vieden pienenpienen rumpusettinsä poies..
.. ja sitä kun ihan jumalaton setti tuodaan sen pienenpienen rumpusetin tilalle.
Rakastan sitä jeesusteipistä lähtevää narahdusta kun settilistoja teipataan lavaan.
Rakastan sitä kun roudari testailee mikkejä.. "Yksi, kaksi.. yksi, kaksi.. yksi, kaksi, kolme.. yksi, kaksi.."
Rakastan siä painetta, mikä pikkuhiljaa syntyy keikan alun lähestyessä.
Rakastan sitä hyytävän kylmää aitaa, mikä erottaa lavan ja järkkärialueen yleisöstä.
Rakastan järkkärialuetta ja sitä enemmän rakastan, mitä pienepi se on..
Rakastan kuvaajia, koska he ikuistavat keikan.
Rakastan screenejä vaikken niitä koskaan katsokaan.
Rakastan niitä paria viimeistä minuuttia ennen keikan alkua.
Rakastan sitä kun yleisö alkaa huutamaan ja kiljumaan samaan aikaan..
.. ja hiljenee samaa tahtia tajutessaan että aika ei ole ihan vielä.
Rakastan sitä kun tuo huutaminen ja kiljuminen tuottaa tulosta.
Rakastan sitä introa, jonka aikana bändi astelee lavalle.
Rakastan rumpuja.
Rakastan kitaroita.
Rakastan bassoa.
Rakastan mikkitelinettä.
Rakastan ensimmäisiä rummun iskuja.
Rakastan basson yhtymistä rumpuihin.
Rakastan kitaran mukaan tuloa.
Rakastan laulajan ensimmäisiä sanoja.
Rakastan sitä alkuräjähdystä mikä tyrkkää keikan käyntiin.
Rakastan ensimmäistä spiikkiä.
Rakastan sitä kun tunnistaa biisin introsta että mitä tuleman pitää.
Rakastan sitä kun voi hoilata mukana.
Rakastan nyrkkejä ilmassa.
Rakastan käsien yhteen hakkaamista laulajan antamassa rytmissä.
Rakastan faneihin kohdistuvaa huomiota.
Rakastan sitä pientä katsetta.
Rakastan sitä adrenaliinia, mikä keikan aikana virtaa.
Rakastan sitä kaiken muun maailman unohtamista.
Rakastan keikan jakamista sen kaikista parhaan tyypin kanssa.
Rakastan posetuksia.
Rakastan sitä jäsenten yhtenäistä kemiaa.
Rakastan sitä kun joku mokaa lavalla ja nauraa sille.
Rakastan sitä kun muut jäsenet nauravat myös toisen mokalle.
Rakastan sitä kun bändi ravaa ympäri lavaa..
.. ja mahdollisesti lavan ulkopuolella.
Rakastan balladia.
Rakastan sitä kaikista kovinta hittiä.
Rakastan uutta biisiä.
Rakastan vanhaa biisiä.
Rakastan välispiikkejä.
Rakastan elekieltä.
Rakastan ylistämistä ja kiittämistä.
Rakastan vierailevia tähtiä.
Rakastan jälleennäkemisiä.
Rakastan sitä jotakin nostalgiaa, mikä huokuu bändin jäsenistä.
Rakastan uutta kokoonpanoa.
Rakastan vanhaa kokoonpanoa.
Rakastan sitä että saa ottaa uusia asioita selville keikan jälkeen.
Rakastan sitä rahan menoa.
Rakastan niitä keikkakojuja.
Rakastan krääsää.
Rakastan keikan viime metrejä.
Rakastan sitä kun bändi poistuu lavalta..
.. ja tulee hetken kuluttua encoreilemaan.
Rakastan sitä kun bändi kokoontuu yhteen kiittämään keikasta.
Rakastan sitä kun keikka on ohi ja he heittävät viimeiset plektransa ja rumpukapulansa.
Rakastan sitä kun saa henkilökohtaisesti plektran kesken keikan.
Rakastan sitä tunnetta kun tietää saaneensa huomiota.
Rakastan sitä kun keikan jälkeen rauhoittuu.
Rakastan sitä kun ei kuule mitään eikä ääntä enää lähde.
Rakastan sitä kun pääsee lähtemään kotiin hyvin suuressa hurmiossa.
Rakastan sitä kun voi puida keikkaa jälkikäteen..
.. ja hehkuttaa sen hienoutta niille, jotka eivät keikalla olleet.
Rakastan valokuvia jotka keikasta jäivät käteen.
Rakastan niiden katselua.
Rakastan niiden nettiin laittamista.
Rakastan epämääräistä inside-läppää kuvissa.
Rakastan tarinaa, joka alkaa sitoa keikat toisiinsa.
Rakastan sitä kun saa tietää uudesta keikasta.
Rakastan sitä kun tämä ainainen keikkarakkaus alkaa alusta..
.. Eikä se koskaan sammu.

Pätee joka keikkaan!<3 br="br" deckerin="deckerin" el="el" jotain..="jotain.." keikkoja="keikkoja" lakikirjan="lakikirjan" m="m" n="n" on="on" osa="osa" rakastakaa="rakastakaa" roxx="roxx" se="se" suola.="suola.">Rakasta keikkoja ja käy niillä!