Tää maailma on tehty meitä varten

Riihimäki. Kaksi vuotta sitten nähtiin Dregen ensikerran Makkosten riveissä. Olimme juuri sanoneet katkerat jäähyväiset Gingerille. Se oli hieno keikka se. Se oli silloin festarikesän alkusoitto. Siitä lähti unettomien öiden maratoni. Jokin, mikä omalla tavallaan on ikuistettu ranteisiimme. Omalla tavallaan. Sekin.

Silloin olimme jonottamassa. Odottamassa lukittujen ovien takana. Sietämässä armotonta kuumuutta ja järkkärisetien oudoksuntaa. Tämä vuosi oli erilainen. Ovet olivat jo auki kun saavuimme paikalle. Tiesimme juoksemisen turhaksi, mutta silti sitä kiiruhti askeliaan. Eturivi oli mennyttä, sen näki jo kaukaa. Meidän ja paikkamme välissä oli sadoittain.. en tiedä miksi niitä pitäisi kutsua.

Se oli sniikkailun festivaali. Cheekin aikana iloisia ilmeitä. Varo varpaitasi. Edessäsi tanssiva keski-ikäinen ei tunne armoa. Hän on tullut bailaamaan. Rynnimme ohi. Olemme tulleet voittamaan. Mikään ei estä. Hakataan kaikki meidän ja bändin välistä. Hirveää rynnimistä. Olemme voittajia!

Katso taaksesi. Siellä ei ole ketään.

Riksun fabosivuilta.

Haloo Helsinki. Se oli ihan fine. En vain tuntenut oloani kotoisaksi. En tuntenut kylmää aitaa käsissäni. Edessäni oli edelleen joku. Joku, joka otti siltä keikalta viisisataa samanlaista kuvaa. Teki mieli muistuttaa horisontista. Tai siitä että bändissä on muitakin kuin laulaja. Se oli kameran väärinkäyttöä. Ihan itketti. 

Mutta olin sujut sen kanssa. Ainakin sen jälkeen kun nämä tytöt jättivät paikkansa ja löysimme tiemme omalle paikallemme.

Apulanta. Se on hyvä bändi. Niillä oli hauskoja juttuja. Ja stetsonit. Ja ne oli pikkupoikia villissä lännessä. Rihiimäki on paska mesta, mutta oltiin kovempia kuin helsinkiläiset. Lyrsyt unohtui ja silleen. Niillä oli yksi fani ja sekin itki. Se oli kyllä sympaattista. Halollakin oli yksi fani, joka osasi kaikki lyrsyt ulkoa. Se oli pelottavaa. Ihan kuin olisi peiliin katsonut.

Dregenin fabosivuilta.

Makkoset oli parhaita. Sitä saattoi viimein hengittää. Oltiin taas kotona. Keikan jälkeen kolme keski-ikäistä ja yksi nuori tappeli Steven heittämästä pyyhkeestä. Kysyin niiltä tiesikö ne kuka sen pyyhkeen heitti. Keski-ikäinen mies sanoi niiiin itsevarmana että se kitaristi.. Se Dregen. Revettiin. Ei. Niin kamalaa. Sitten ne meni leikkaamaan sen pyyhkeen neljään osaan, koska kukaan ei osannut luovuttaa. Nyt joku keski-ikäinen kehuu työkavereilleen saaneensa Michael Monroen pyyhkeen.

Oli raju päivä.

ps. saatiin puskasta parkkisakko.