Get on the train! huusi Theodore "T-bag" Bagwellkin tässä muutama vuosi takaperin Prison Breakissa. Nyt semmoset pari kolme vuotta tapahtuneen jälkeen, tulin itsekin tänään ajatelleeksi tuota lausahdusta tosin vähän erilaisessa tilanteessa vaikka näkökulma tosin on aika sama. En kyllä ole varma ajattelinko sitä tänään vai eilen vai viikko sitten, koska päivät tuntuu sekoittuvan toisiinsa tai ainakin ajatukset. No ajankohdalla ei sinänsä ole väliä vaan tuolla itse lausahduksella, get on the train!
Nyt en vaihteeksi ole kovin varma saanko puettua ajatukseni sanoiksi vai en, mutta yritetään.
Aloin ajattelemaan ajankulkua vähän niinkuin junana, jonka kyytiin pitää vain hypätä vauhdissa jos aikoo saada jotakin aikaiseksi. Sanoisinko että tuo juna kulkee ohi n. kerran kymmenessä vuodessa tai ehkä jopa harvemmin ja jos siitä junasta myöhästyy, voi sanoa hyvästit toiveilleen kansainvälisestä urasta tai muuten vaan huipulle nousemisesta.
Nyt otan parhaan esimerkin esiin tässä; Tuossa 1970-luvun loppupuolella Suomessa hiippaili viitisen ihmeellistä pikkujätkää, joilla jokaisella oli jokseenkin sama päämäärä. He eivät oikein saaneet tuulta purjeisiinsa täällä Suomessa, oli syy siihen sitten mikä tahansa. Ajoitus oli kuitenkin tärkein! He tekivät yhteisen päätöksen ja muuttivat läntiseen rajanaapuriimme mukanaan muutama kolikko, varastettu styrkkari ja kitara. Aika epätoivoinen liike niin nuorilta ja köyhiltä pojilta, mutta; Kuten sanoin, kysymys oli vain ajoituksesta. Tuo juna sattui juuri silloin Suomen laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä ja matka maineeseen alkoi! Kyse oli vain ja ainoastaan ajoituksesta ja siitä, että otti niskastaan kiinni ja hyppäsi ohikulkevaan junaan ja antoi sen viedä mikä päämäärä sitten olikin.
Olen aika varma että kyseistä jätkäporukkaa pelotti aivan perkeleesti koko muuttunut elämäntilanne, vaikkeivat herrat sitä välttämättä toisilleen sanoneet tai eivät ainakaan julkisesti tule koskaan sitä myöntämään. Se vain on niin että uudet asiat pelottavat aina sitä kaikista kovintakin jätkää. No hei, en moiti! En todellakaan! Uskaltaisitko itse nousta johonkin tuntemattomaan junaan, jonka määränpäätä et tiedä? Joo, en mäkää.
Kaikki kunnioitus menee siis Hanoi Rocksin jätkille, sillä he uskalsivat (voisin jopa sanoa että suomalaisista ensimmäisinä) nousta tuohon junaan ja lähteä sen mukana minne se ikinä veikin. Tässä tapauksessa.. Noh, Los Angeles taisi olla päätepysäkki. Sieltä lähti uudet junat ja uudet raiteet eri suuntiin, mutta kuvitelkaa kuinka pitkälle tuo juna vei.
Olen varma, että jokainen, joka uskaltaa nousta tuohon junaan, voi saavuttaa kaiken sen elämässään, mitä ikinä on halunnut! Olipa vaikea lause enä tiedä noista pilkuista nyt mitään. O.o Mutta siis tämä on tosiasia! Kaikki on kiinni vain ja ainoastaan itsestään ja siitä, uskaltaako ottaa riskin ja nousta siihen tuntemattomaan junaan. Se ei ole koskaan varmaa, mitä sieltä päätepysäkiltä löytää tai kuinka kauas se juna sinut vie, mutta työtä tehneet palkitaan!
Roxx Deckerin lakikirja osa.. Ei-harmainta-aavistustakaan;
Get on the train! Koska se juna vie sinut maailman pelottavinpaan paikkaan, se juna vie sinut unelmasi luo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti