Otan vastaan riekaleisen sieluni

Kuvaaja: melancholite

Joku on nostanut itsensä korokkeelle. Hopeasijalla on vaikea hymyillä. Varjo edessäni repii sieluani kappaleiksi. Hyppii koko painollaan sen päällä ja sitten kauniilla sanoilla parsii sen kasaan. Ensiapuna asettelee sen takaisin ruumiiseeni, koska niin kuuluu tehdä.

Apua et saa edes pyytämällä. Omatoimisuus on rike, josta rangaistaan. Rakkaus ja intohimo ovat kuolemansynneistä pahimmat. Joku muu kertoo mitä tehdä ja sinä teet. Visio tappaa luovuuden ja luovuus on pahasta.

Kapteeni uppoaa laivansa mukana. Se ei johdu solidaarisuudesta, vaan koska hän ei halua jatkaa jonkun toisen laivassa. Kaikki antavat kaikkensa, koska se on koti jossa on hyvä olla. Mutta onneksi joku keksi keinon, miten nostaa hylky ylös mariaanien haudasta. Kapteeni ei pysty siihen yksin, mutta elämä onkin ryhmätyötä. Yksin täällä ei selviä kukaan.

En tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Hyvinvointivaltio-musikaali pyörii pääkopassani kuvastaen tämän hetkistä mielenmaisemaani. Voisin hyvillä mielin luovuttaa.. Antaa asioiden olla ja jatkaa eteenpäin. Olen risteyksessä, jossa tie pitää valita. Vain toinen suunta on oikea.

Mutta en ole valmis luovuttamaan. En ole valmis masentumaan. Ne ajat ovat takana päin. Tämä on vain erätappio. Otan vastaan riekaleisen sieluni, nukun kaksi päivää ja olen valmis uuteen nousuun.

Katsotaan vaan kuka viimeiseksi nauraa.