Viime lauantaina tapahtui tämä tyhjän päälle jääminen. Jopa tukkani oli sitä mieltä että rundi olisi ollut paikallaan; maanantaina oli niin armoton huono-tukka-päivä ettei edes hattu pystynyt sitä päivää pelastamaan. Tukkani pakotti minut tupeeraamaan itsensä ja siinä menikin sitten vartti aamusta ylimääräistä ja koska en keskittynyt, tukka ei silti näyttänyt kovin mairittelevalta. Tiistaina en sitten harjannutkaan tukkaani. Enkä keskiviikkona. Enkä eilen enkä tänään.
Kaikki vaatteeni ovat paskasia viikonlopun ja viime viikon jäljiltä. Olen ollut mukavuuden haluinen ja lahna koko tämän viikon; mustat collegehousut ja reinot, vaihtoehtoisesti tietysti ne vihreät converset, ovat olleet kavereita. Bändipaita ja huppari. Ja se hattu peittämään sen tosiasian, etten ole harjannut tukkaani neljään päivään. Meikki? Mikä se on? En tiedä. Unohdin miten kajaalia käytetään ja heitin auringon verukkeella pilotit silmiä peittämään. Voisin sanoa että feikkasin oman uskottavuuteni.
Kutsun tätä tunnetta keikkakrapulaksi. Yleensä se iskee nimenomaan yhden randomin keikan jälkeen, koska niillä on tapana sekoittaa oma elämä koska tietoa seuraavasta keikasta ei ole tai seuraavaan keikkaan on karkeasti se viisikymmentäkuusi päivää. Eli aivan liian paljon. Keikkakrapulassa sitä ei jaksa tehdä mitään eikä kiinnostua mistään.. Paitsi siitä edellisestä keikasta ja sen jälkipuimisesta. Ja parista uudesta biisistä. Keikkakrapulassa tulee myös hetken mielenhäiriöitä ja sitä tuhlaa koko seuraavan kuun ruokarahansa festarilippuihin. Hauskaa on että sitä ei edes kaduta.. Ei edes sitten kun krapula on kääntymässä voitoksi.
Tänään ampaisin bussipysäkille pelkässä hupparissa, kuten kahtena edellisenäkin päivänä, ja hoksasin että ulkona sataa vettä. Olisin ehkä ehtinyt hakea rotsini ja ehtinyt silti bussiin, mutta lahna minä voitti jälleen. Olihan sitä jokseenkin kostea olo kun koululle saakka pääsi, mutta huomasin ajattelevani senkin takia kaihoten ensi kesää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti