To a place where the good times roll

Tänään heräsin kuuraiseen aamuun, auringonpaisteeseen ja pieneen pakkaseen. Rutiiniksi muodostuneet murot täyttivät nälkäisen vatsani ja kaksi kuppia kahvia potkaisi aamuni käyntiin. Pieni neliö lattialla osasi kertoa että olen tiputtanut kymmenen kiloa elokuun alun jälkeen. Nyt olisi oikea aika sanoa taas ne sanat;

 I love my life.

Kävelin metsän keskellä ja kuuntelin hiljaisuutta ympärilläni. Se oli musiikkia korvilleni. Sain hetkeksi unohtaa muun maailman ympärilläni ja antaa aikaa itselleni. Sain luvan keskittyä ajattelemaan niitä asioita, joita en malttaisi odottaa ja jotka nostavat väkisin hymyn kasvoilleni. Vaikka niitähän minä ajattelen joka päivä, joka tunti ja joka minuutti. Ne ovat ajatuksissani aina ja kaikkialla.

Ajattelin että jos ja kun pääsen tavoitteeseeni ensi kesänä, maailmassa ei ole mitään mihin en pystyisi.  Enkä enää ikinä palaa niihin pimeisiin hetkiin, jotka olen jo jättänyt taakseni. En koskaan enää anna vihan sumentaa mieltäni vaan keskityn rakastamaan ja olemaan onnellinen. Keskityn niihin pieniin ja suuriin asioihin elämässäni, jotka saavat minut tuntemaan itseni rakastuneeksi. Annan ajastani vain niille ihmisille ja asioille, jotka oikeasti ovat sen arvoisia. Kaiken kaikkiaan, täällähän eletään kuitenkin vain kerran.