Hetken ajan olin oman elämäni Peter Jackson. Siitä on vaikea kirjoittaa. Minulla oli Weta, minulla oli Philippa Boyens. Minulla oli Andrew Lesnie, John Gilbert ja ihka oma Howard Shore.
He ovat parhaita.
Kesä saa minut hymyilemään, tämä päivä saa minut jännittämään. Takana oleva kevät saa minut huokaisemaan tyytyväisenä. Huomisen otan isompana askeleena kuin ehkä järjen kautta pitäisi.
Kello on 6.44 ja olen ollut melkein tunnin hereillä. Olen liian iloinen nukkuakseni. Tai sitten minua jännittää. Tänään näen vauvani ensimmäistä kertaa valkokankaalta.
In a hole in the ground, there lived a hobbit.
Rakensimme hobitinkoloa monta päivää. Liian pitkiä työpäiviä oudoilla aksenteilla, leijuvilla päillä ja kebabilla. Typeriä juttuja ei voitu välttää. Klonkku pohtimassa voiko callsheetin syödä.
Hobitteja vietiin kymmenen tuntia Rautapihaan.
Jänniä asioita tapahtuu kun joku sanoo toiselle "Tehdään koulumainos Sormusten Herrasta" ja toinen sanoo "Okei!" Ja sitten kaikki fanit kasataan yhteen. Voi sitä hullun kiiltoa silmäpareissa. Sitä rakkautta ja intohimoa.
Me tehtiin jotain tajuttoman hienoa. Te näette sen sitten ensimmäisten joukossa, mutta nyt saatte tyytyä liisteriin, kanaverkkoon, vanhoihin sanomalehtiin ja maalipurkkeihin.
hantalë.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti