torstai 2. toukokuuta 2013

Teetä, pähkinöitä ja vadelmakääretorttua

Kiitos Sabsulle kuvasta!
Se oli hämmentävä hetki elämässäni. Ihmiset ympärilläni vaikuttavat niiltä toisilta ihmisiltä, vaikka ovat oikeasti niitä toisia. Enkä puhu alieneista. Tai ehkä puhunkin TTVO-muukalaisista. Taide tekee meistä hulluja.


En löydä oikeita sanoja eiliselle. Emme tarvitse kastajaisia, koska neljä vuotta meidän koulussa on kuin yksi pitkä kaste. Kaikessa rakkaudessa, jos siitä selviää olet voittamaton. Et ole assari etkä pomo, olet jotain siltä väliltä. 


Me ollaan taiteilijoita. Oman elämämme valokuvaajia. Joku keksi että ollaan päivä punkkareita. Tai rokkareita, koska meillä ei ollut tarpeeksi niittejä. Mutta missä on ero jos sitä nyt alkaa etsimään? Rokkari, punkkari, glämmäri. 


Löydettiin oma pieni ruohosaareke, jossa ei ollut ketään muuta. Ihmeteltiin suuresti että miksei, mutta se olikin ainoa paikka Tampereella jossa satoi. Se ei haitannut meitä vaan levitimme tiikerinkuviovilttimme ja asetuimme kodiksi.

Kiitos Sabsulle tästäkin kuvasta!
Laukut kilisivät ja kalisivat astellessamme kaupungin halki. Köyhien punkkareiden piknik. Suolakeksejä, pähkinöitä, rusinoita. Kaikkea mitä kaapista löytyi. Vadelmakääretorttua, koska siihen ei mennyt maitoa. Teetä, koska siihenkään ei mennyt maitoa.


Kaija Koo. Janne Hurme. Anssi Kela. Gimmel. Tiktak. Finteligens. Raptori.
Kuvaluokka täyttyi pelonsekaisista väreistä. Päätösvalta horjui eikä kukaan tiennyt mitä tehdä.
Mennään minne vaan..


Tänään käteni tärisevät, olo on heikko ja päässä hieman jytisee. Huuleni tuntuivat olevan tulessa viime yönä enkä saanut nukutuksi. Riippuvuus vetää minut aamusta aikaisin kaupungille etsimään ihmisiä, jotka voisivat minua auttaa. 
Kaksi päivää ilman kahvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti